Toukokuun SivisNYTissä aiheena koulutuksen laatu

to 18. toukokuuta 2017 18.39.00

Juuri julkaistu toukokuun SivisNYT kulkee laatu edellä. Laadukas toiminta on järjestöjen elinehto, kehittymisen ponnin ja kiinnostavuuden mittari, esittävät toiminnanjohtaja Marja Anitta Pehkonen pääkirjoituksessaan ja Asiantuntija avaa -palstalla vieraileva Mia Valanne.

Pohditko, miten järjestösi laatutyötä voisi sitten lähteä kehittämään? Onko sillä oikeasti vaikutusta? Prosessin merkittävyyttä avataan Siviksen laatuopasta ja laatusivuja esittelevässä jutussa. Tutustu samalla materiaaleihin, joista nappaat oivat vinkit ja toimivat työkalut organisaatiosi laatutyön tueksi. Lehdessä myös partiolaiset kertovat onnistuneesta opintojaksojen pisteytyksestä, sen vaikutuksista ja yhteydestä laadukkuuteen.

EJY tekee työtä sen eteen, että sairaalavapaaehtoistoiminta saisi edellytykset levitä ympäri Suomen. Seuraavaksi EJY ja Sivis organisoivat yhdessä sairaalavapaaehtoistoiminnan kehittämis- ja kouluttamispäivät Joensuussa kesäkuussa. Päivien tavoitteena on on koota toimijaverkostoa, hahmotella yhteisiä toimintamalleja sekä herättää keskustelua edelleen ajankohtaisesta aiheesta.

Tuokio-klubi tulee taas pian ja vierailee tällä kertaa Maailma kylässä -festivaaleilla 27.5. Lavalla on luvassa keskustelua kansalaisyhteiskunnasta sekä menevää luomufolkia by Viitasen Pia.

Lue uusin SivisNYT täältä.