Tammikuun SivisNYTissä ollaan uuden edessä

to 25. tammikuuta 2018 12.10.00

Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Siviksessä viime aikoina, ja vuoden vaihtuminen merkitsi myös opintokeskuksen 75-juhlavuoden alkamista. Vuoden ensimmäisen SivisNYTin teemaksi muodostuikin luontevasti Uuden edessä. Teema ja juhlavuosi näkyvät lehdessä muun muassa kahtena uutena juttusarjana: Arkistojen aarteissa pääsemme kurkistamaan kulttuurisuunnittelija Oskari Mänttärin Oskarin oksa -palstaa vuodelta 2005 ja lisäksi esittelemme helmikuussa alkavan videosarjan, jossa tutustumme kahdeksaan jäsenjärjestöömme.

Lehdestä voit lukea myös Siviksessä pitkän uran luoneen Matti Rautavirran jäähyväishaastattelun, jossa Matti kertoo menneestä urastaan ja siitä, miten päätyi opintokeskukselle töihin. Asiantuntija avaa -palstalla viestintäasiantuntija Marinella Ruutu jakaa mietteitään siitä, miten organisaatiot voivat selvitä muutoksesta. Tutustu myös Siviksen kevään koulutustarjontaan, jonka löydät tammikuun lehdestä!

Oikein mukavia lukuhetkiä!