Osaamisen tunnistaminen

Osaaminen käsitteenä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessin rakentaminen vaatii osaamisen käsitteen avaamista ja määrittelyä. Osaaminen on yksilön pääomaa ja jokaisen osaamisprofiili on ainutlaatuinen. Yksilön osaamisesta voidaan käyttää useita eri käsitteitä, kuten esimerkiksi taidot, kyvykkyys, pätevyys tai asiantuntemus. Osaamista on usein vaikeaa määritellä yksiselitteisesti, mutta sen voidaan katsoa koostuvan tiedoista (sekä hiljaisesta että näkyvästä), taidoista, kokemuksista, asenteista ja verkostoista. Tietoa karttuu mm. opintojen aikana ja taitoa käytännön tekemisen kautta. Kokemuksen ajatellaan usein olevan työkokemusta, mutta myös elämänkokemus ja esim. harrastukset tuottavat osaamista. Verkostoilla voidaan tarkoittaa ajan tasalla pysymistä ja yhteiskunnassa tapahtuvien asioiden seuraamista.

Osaamista voidaan määritellä myös sen lajin mukaan. Joskus osaaminen on praktista eli hyvin käytännönläheistä johonkin tiettyyn aiheeseen liittyvää konkreettista osaamista. Praktinen osaaminen on hankittu tekemisen kautta, joten se on helposti sovellettavissa todellisten tilanteiden hallintaan. Joskus osaaminen on taas yleisempää ja käsitteellistä eli abstraktia ja formaalia. Formaalinen osaaminen on teoreettista tietoa, joka muodostuu käsitteistä ja malleista ja sitä voidaan hankkia esimerkiksi lukemalla. Osaaminen voi olla myös metakognitiivista, jolloin se perustuu yksilön omaan toimintaan ja sen ohjaamiseen. Kaikki osaamisen osa-alueet ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita, mutta nyky-yhteiskunnassa tarvitaan entistä enemmän kykyä hyödyntää osaamista, olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa, toimia joustavasti, oppia, vaikuttaa, reflektoida ja toimia yrittäjämäisesti sekä organisoida toimintaa. Osaamisen lajien hahmottaminen auttaa osaamisen osoittamisessa, jossa usein pyydetään näyttämään osaamista laajasti ja eri tavoin.

Kaikki osaaminen ei ole näkyvää ja varsinkin piilossa olevan osaamisen ja ns. hiljaisen tiedon tunnistaminen ja esille nostaminen on arvokasta. Osaamisen jäävuorimalli (Hätönen 2004) avaa osaamisen näkymätöntä osaa, johon liittyvät yksilön motiivit, minäkuva ja yksilölliset ominaisuudet. Myös osaamisen näkyvää osaa voi olla vaikeaa tunnistaa ja avata. Tunnistamisen ja avaamisen apuna toimivat esimerkiksi erilaiset itsearvioinnit ja ohjauskeskustelut osaamisen ammattilaisten kanssa (mm. oppilaitosten opinto-ohjaajat).

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva 1. Osaamisen jäävuorimalli

Osaamisen tasot

Osaamisen tasot toimivat hyvänä apuvälineenä osaamisen tunnistamisen prosessin aikana. Osaamisen tasojen avulla yksilö voi arvioida omaa osaamistaan, peilata sitä vaadittuun osaamistasoon ja hahmottaa paremmin osaamisensa nykytilanteen. Osaamisen tasoja voidaan kuvata monilla eri tavoilla. Yleisimmin osaamista kuvataan yksilön kehittymisen kautta kohti asiantuntemusta ja pätevyyttä. Mukana on usein myös elinikäisen oppimisen ja uudistumisen näkökulma, johon liittyy osaamisen kehittäminen koko elämän ajan.
 

Ammattitaidoton

Ei tiedä tehtävästä (ei osaa, ei tunne asiaa)

Noviisi

Tietää tehtävän (osaa kertoa, mistä on kyse)

Peruskäyttäjä

Osaa tehtävän (osaa tehdä perusasiat ohjattuna)

Taitava suorittaja

Hallitsee tehtävän (osaa käyttää, osaa tehdä)

Asiantuntija

On asiantuntija ko. alueella (osaa syvällisesti, osaa opettaa asian)

Ekspertti

On erityisasiantuntija ko. alueella (on valtakunnallisesti tunnustettu osaaja)


Kuva 2. Osaamisen tasot välillä ammattitaidoton – ekspertti
 

Noviisi

Arkitietoon ja kokemukseen nojautuva osaaminen

Kehittyvä

Toiminnan perusteisiin (toimintamuodot ja – menetelmät) pohjautuva osaaminen

Pätevä

Toiminnan reflektointiin ja kehittämiseen pohjautuva osaaminen

Uudistuva

Oman toiminnan elinikäinen kehittäminen


Kuva 3. Osaamisen tasot kuvattuna yksilön kehittymisen kautta

European Qualification Framework (EQF) ja sen pohjalle rakentuva National Qualification Framework (NQF) antavat toimivia työkaluja ja esittelevät oppilaitosmaailmassa hyvin tunnetun tavan tasottaa osaamista.  Suomessa on käytössä Kansallinen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys (http://www.oph.fi/download/181659_Laki_93-2017.pdf). Viitekehyksessä kuvataan suomalaisten tutkintojen edellyttämä osaaminen (eli oppimistulokset) sovituin kriteerein tietoina, taitoina ja pätevyyksinä EQF:n tasokuvausten pohjalta. Vapaa sivistystyö voidaan sijoittaa EQF-tasoille 3 - 5. Tasoluokitus on viitteellinen ja ei tutkintoon johtava, mutta antaa kuvan yksilön osaamistasosta.

Bloomin taksonomia (mukaillen Åhlberg 1990) määrittelee osaamisen ns. tikapuu-mallina. Siinä osaamisella on kuusi tasoa, jotka kasvavat sisällöiltään ja vaatimuksiltaan.
 

Muistaminen

Näytä, että tiedät

Ymmärtäminen

Näytä, että ymmärrät

Analysoiminen

Näytä, että pystyt löytämään olennaiset asiat

Soveltaminen

Näytä, että pystyt käyttämään oppimaasi

Arvioiminen

Näytä, että pystyt arvioimaan ideoita, tietoa, menettelyjä ja ratkaisuja

Luominen

Näytä, että pystyt luomaan ajatuksia tai kokonaisuuksia


Kuva 4. Bloomin taksonomia.
 

En osaa nyt, mutta en tarvitse tulevaisuudessakaan.

En tiedä, että en tiedä.

Osaan nyt, mutta en tarvitse
tulevaisuudessa.

En tiedä, että tiedän.

En osaa nyt, mutta
tulevaisuudessa tarvitsen.

Tiedän, että en tiedä.

Osaan nyt ja täytyy osata
tulevaisuudessa.

Tiedän, että tiedän.

Osaamiskartoitus

Osaamiskartoitus on prosessi, joka tekee osaamista näkyväksi järjestön sisällä ja sen ulkopuolella. Voidaan ajatella, että vasta kun osaaminen on tunnistettu, on sitä mahdollista hyödyntää ja kehittää. Osaamiskartoituksen tuloksena syntyy ns. osaamiskartta, jossa voidaan kuvata organisaation tuottama ja olemassa oleva osaaminen sekä osaamisen tulevaisuuden tarpeet. Hyvin tehty organisaation osaamiskartoitus antaa toimijalle työkaluja ja käsitteitä oman osaamisen tunnistamiseen ja sen aukikirjoittamiseen. Myös organisaatio ja sen toiminta hyötyvät kun organisaation tuottama osaaminen saadaan tuotua paremmin esille ja osaamista voidaan kehittää sen pohjalta.

Osaamiskartoituksen aikana kuvataan osaamisalueet, joita ovat:

  • Järjestön ydinosaaminen
  • Arvoihin ja toimintatapoihin liittyvä osaaminen
  • Yksilöllinen ammattiosaaminen

Tärkeää on pohtia, mitä on järjestön ydinosaaminen ja mistä osa-alueista se koostuu. Osaamiskartoituksessa lähdetään aina liikkeelle ydinosaamisesta, johon perustuen määritetään siihen liittyvät osaamisalueet. Tämän jälkeen kuvataan yksittäiset osaamiset ja laaditaan osaamiselle arviointikriteerit.
 

YDINOSAAMINEN

OSAAMISALUE

Pedagoginen osaaminen

Opiskelijan oppimiseen liittyvä osaaminen

 

Opiskelijan kohtaamiseen liittyvä osaaminen

 

Opetuksen suunnitteluosaaminen

 

Opetuksen toteutusosaaminen

 

Arviointi- ja palauteosaaminen

 

Opetuksen kehittämisosaaminen

 

Yrittäjyyskasvatusosaaminen

 

Erityispedagoginen osaaminen

 

Näyttötutkinto-osaaminen


Kuva 5. Esimerkki: Järjestön ydinosaaminen (pedagoginen osaaminen)

Osaamisperusteisuus

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kannalta on tärkeää, että etenkin järjestön koulutustoiminta suunnitellaan osaamisperusteisesti. Myös muun toiminnan suunnittelussa osaamisperusteisuus on suositeltavaa.  Osaamisperusteinen toiminta edistää muualla hankitun osaamisen kuten epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamista ja tunnustamista. Osaamisperusteisessa toiminnassa osaaminen ratkaisee. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi koulutuksen osaamistavoitteissa ja toiminnan tehtävänkuvauksissa pyritään kuvaamaan tavoiteltava osaaminen niin selkeästi, että opiskelija/toimija ymmärtää, mitä hänen tulee tavoitella ja koulutuksesta/toiminnasta vastaava ymmärtää, mitä ja miten hänen tulee arvioida yksilön osaamista. Ilman selkeitä osaamistavoitteita ja tehtävänkuvauksia on vaikeaa osoittaa vaadittavaa osaamista. Osaamisperusteisuuden yksi perusajatus on, että osaamista voidaan hankkia monin eri tavoin ajasta, paikasta ja kontekstista riippumatta. Tärkeää on myös muistaa, että osaamisen osoittamisen aikana mikään näistä osaamisen hankintatavoista ei ole toista arvokkaampi. Osaaminen on voitu hankkia myös näiden kaikkien tapojen ja kontekstien yhteisenä tuloksena. 

Osaamisperusteisuus näkyy koulutustoiminnassa ja haastaa perinteisen käsityksen opettamisesta. Opettajan/kouluttajan rooli on edelleen tärkeä, mutta toiminnan ja arvioinnin lähtökohtana tulee olla osaamisen ja sen saavuttamisen tukeminen. Opiskelija ja opettaja/kouluttaja suunnittelevat yhdessä opiskelijan oppimisprosessin eli sen, miten, missä ja milloin tarvittava osaaminen hankitaan. Työvälineinä osaamisperusteisuudessa käytetään yleisimmin henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa (HOPS) ja e-portfolioita.