Sivis75-video: Oppimisen ilo on koko elämän perusta

ma 26. marraskuuta 2018 14.38.00

– Minulle oppimisen ilo on paljon enemmän kuin iloa. Se on koko elämisen perusta, että koko ajan oppii uutta, oppii ajattelemaan uudella tavalla ja näkemään maailmaa eri suunnilta, Kriittisen korkeakoulun opiskelija Kirsti Nordin sanoo.

 

Kriittinen korkeakoulu on vapaan sivistystyön yksityinen koulutus- ja kulttuurikeskus. Lähtökohtana on, että oppiminen ei perustu arvosanojen tai muiden ulkonaisten palkkioiden tavoitteluun. Kriittisen korkeakoulussa tuetaan oppimista, keskustelua ja kulttuurin tekemistä sen itsensä vuoksi.

– Monipuolisen koulutustarjonnan yhdistävä tekijä on henkisen kasvun ja sivistyksen ajatus. Ihmiset ajattelevat, pohtivat ja oppivat uusia asioita, Kriittisen korkeakoulun toiminnanjohtaja Eero Ojanen toteaa.

Tapasimme Kriittisen korkeakoulun väkeä musiikin historian kurssilla.

 

Teksti, kuvat ja video: Tia Yliskylä