SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Opintokeskus Sivis on koulutuksen asiantuntija

ti 19. huhtikuuta 2016 10.03.00

Opintokeskus Sivis on järjestökoulutuksen ja koulutuksen laadun asiantuntija. Näin linjaavat tulevaisuutta Opintokeskus Siviksen toiminnanjohtaja Marja Anitta Pehkonen, hallituksen puheenjohtaja Milla Kalliomaa sekä varapuheenjohtaja Timo Ruoko.

Erikoisosaaminen korostuu

Jatkossa Opintokeskus Sivis keskittyy aikaisempaa enemmän kokonaisvaltaiseen koulutuksen suunnittelun ja järjestämisen ohjaamiseen.

– Tarkoitus on vahvistaa järjestöjen koulutuksen suunnitteluun saamaa tukea. Lisäksi erikoistumme laadun kehittämiseen, Opintokeskus Siviksen toiminnanjohtaja Marja Anitta Pehkonen sanoo.

Yksi konkreettinen uudistus on asteittain käyttöön tuleva koulutuksen ohjausjärjestelmä Sivisverkko. Yksi Sivisverkon eduista on mahdollisuus viedä opintoja kansalliseen opintorekisteriin.

– On tärkeää tehdä näkyväksi kaikki se osaaminen, joka syntyy järjestötyöhön liittyvässä koulutuksessa, Pehkonen korostaa.

Sivisverkko vapauttaa voimavaroja asiantuntijatyöhön. Opintokeskus Siviksen koulutussuunnittelijoiden nimikkeet muuttuvat asiantuntijoiksi. He edistävät järjestöjen koulutussuunnittelua osana järjestöjen strategiaa ja erikoistuvat koulutuksen laadun kehittämiseen.

Sivisverkko ja uudet toimintatavat luovat Opintokeskus Siviksen jäsenjärjestöille erinomaiset mahdollisuudet koulutuksen kokonaissuunnittelun kehittämiseen. Jatkossa jäsenjärjestöt voivat esimerkiksi valita sellaisia koulutuksen painopisteitä, jotka tukevat parhaiten järjestön omia tavoitteita.

 

Kolmassektori avainasemaan

Opintokeskus Siviksen olennaisin tehtävä on järjestökoulutuksen asiantuntijuus ja kehittäminen. Näin sanoo Opintokeskus Siviksen hallituksen puheenjohtaja ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Milla Kalliomaa.

– Kansalaisjärjestöjen työ on keskeistä koko yhteiskunnan vakauden ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Monia vapaaehtoisia motivoi nimenomaan koulutus ja oppimisen ilo. Opintokeskus tukee ja kehittää järjestökoulutusta ja sitä kautta lisää vapaaehtoistyön arvostusta, Kalliomaa sanoo.

Hän pitää Siviksen ja järjestökentän tiivistä yhteistyötä erityisenä voimavarana. Sille on tarvetta, koska käynnissä oleva yhteiskunnallinen muutos korostaa kolmannen sektorin roolia entisestään.

– Suomen laaja yhdistyskenttä on mielestäni suuri sosiaalinen innovaatio. Yhdistystoiminta luo yhteyksiä ihmisten välille ja edistää kulttuurien kohtaamista.

 

Sivis päivittää työkalut – ja tavat

Opintokeskus Siviksellä on merkittävä rooli uusien toimintatapojen ja välineiden opettamisessa vapaaehtoistoimijoille. Tätä mieltä on hallituksen varapuheenjohtaja ja Sydänliiton muutosjohtaja Timo Ruoko.

– Tulevaisuudessa ollaan vahvasti verkossa. Minusta Opintokeskus Siviksen ja jäsenjärjestöjen tulee tehdä hyvät toimintatavat ja ideat yhä näkyvämmiksi. Siviksen rooli on olla yhdistävä tekijä, ideoiden kokoaja ja jakaja.

Tulevaisuuden haasteena Timo Ruoko pitää muun muassa rahoitusnäkymiä.

– Suurin haaste on valtiovallan rahallisen tuen leikkaukset. Jos tukirahoista leikataan paljon pois, onko jäsenjärjestöillä mahdollisuuksia rahoittaa opintokeskuksen toimintaa? Rahoitusta ei saa työntää järjestöjen harteille. Osaava kansalaistoimintamme on yhteiskuntamme sydämen asia.

Ruokon mukaan yksi Opintokeskus Siviksen olennaisista tehtävistä on järjestöjen vapaaehtoisten jaksamisen tukeminen. Siviksen järjestämällä kulttuuritarjonnalla onkin ollut merkittävä rooli tämän tavoitteen toteuttamisessa.

Teksti: Tia Yliskylä