SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Asiantuntija avaa: Nyt alkaa keskustelu sivistyksestä, tule mukaan!

pe 26. maaliskuuta 2021 07.03.00

Sivistys on liima, jonka avulla yksilöistä muodostuu yhteistä hyvää tavoitteleva yhteisö. Siksi sivistyksestä täytyy puhua. Opintokeskus Sivis kutsuu kaikki jäsenjärjestönsä keskustelemaan sivistyksestä ja tunnistamaan järjestöjen sivistysroolit. Viisi vikkelintä jäsenjärjestöä pääsee myös Kestävää sivistystä järjestöihin -hankkeen testiryhmään. 

Miksi sivistyksestä keskustellaan juuri nyt, Siviksen asiantuntija Anna Grant?

– Siviksen henkilöstö kävi hiljattain vilkkaan Erätauko-keskustelun aiheesta ”Mitä on sivistys?”. Keskustelussa nousi esiin muun muassa sivistyksen rooli yhteisöllisyyden ja yhteiskunnallisen toimijuuden mahdollistajana sekä sivistyspuheen haasteet. 

Keskustelussa näimme sivistyksen kykynä olla rakentavassa suhteessa muihin ihmisiin. Sivistys on liima, jonka avulla yksilöistä muodostuu yhteistä hyvää tavoitteleva yhteisö, esimerkiksi järjestö. Lisäksi sivistys mahdollistaa yhteiskunnassa toimimista. Tarvitsemme tiettyjä tietoja ja taitoja, jotta voimme osallistua demokraattisen yhteiskunnan toimintaan. Sivistys on myös avainasemassa, kun pyrimme ratkaisemaan aikamme viheliäisiä ongelmia. 
Tiedostimme myös, että jotkut kokevat sivistyksestä puhumisen vieraannuttavaksi. Jotkin ryhmät ovat myös aliedustettuja vapaan sivistystyön kentällä. Pohdimme, mitä voisimme tehdä, jotta sivistys kuuluisi kaikille.

Keskustelusta mieleeni jäivät erityisesti nämä sanat: ”Järjestöt ovat upea sivistyksen edistämisen paikka. Niissä viedään koulusivistystä arkeen ja toimintaan.”

Miten Siviksen jäsenjärjestöt pääsevät mukaan sivistyskeskusteluun?

– Jäsenjärjestöt voivat ottaa yhteyttä Siviksen järjestöyhteyshenkilöön tai keneen tahansa Siviksen työntekijöistä. Keskustelemme mielellämme sivistyksestä ja tuemme järjestöjä sivistystehtävän edistämisessä koulutuksen keinoin. 

Lisäksi muutama jäsenjärjestö mahtuu vielä mukaan Kestävää sivistystä järjestöihin -hankkeen testiryhmään. Sitran Sivistys + -ohjelman rahoittamassa hankkeessa testataan koulutusten ja oppimisen laadun kehittämisen malleja sekä pohditaan järjestöjen sivistyksellistä roolia. Testiryhmään voi ilmoittautua maaliskuun loppuun mennessä suoraan Siviksen asiantuntijalle Marion Fieldsille

Ilmoittaudu testiryhmään!

  • Kestävää sivistystä järjestöihin -hankkeen tavoitteena on edistää kestävän elämän oppimista järjestöissä sekä parantaa järjestökoulutuksen ja oppimisen laatua.
  • Hankkeen testiryhmään etsitään 5–7 Siviksen jäsenjärjestöä. Niiden kanssa testataan koulutusten ja oppimisen laadun kehittämisen malleja ja työkaluja. Ilmoittaudu 31.3.2021 mennessä Marion Fieldsille.
  • Kestävää sivistystä järjestöihin -hanke alkoi vuoden 2021 alusta ja päättyy 31.5.2022. Rahoittajana on Sitran Sivistys + -ohjelma.
  • Lisätiedot: Marion Fields, marion.fields@ok-sivis.fi, 040 350 4500