Asiantuntija avaa: Mikä on Suomi?

ti 30. lokakuuta 2018 07.50.00

Tuollainen kysymyksenasettelu on hiukan petollinen, sillä se voi paradoksaalisesti johtaa vähättelyyn. Helposti ajatellaan, että yhteiskunta on jotain valmista, ja sivistys sitten jotain sen yhteiskunnan pintakuorrutusta, kenties. 

Suomessa kysymys on kuitenkin syvemmästä. Sivistystyö oli jotain, joka olennaisella tavalla loi koko Suomen idean, ja siksi Suomi lepää sivistyksen päällä edelleen. Suomi ei ollut mitään valmista, vaan ajatus siitä vakiintui ihmisten mielissä oikeastaan vasta 1800-luvun jälkipuolella. Suomea, tai suomalaista identiteettiä, ei luotu kuninkaiden, sotapäälliköiden tai loistavan historian ja menneisyyden varaan. Mutta ei se myöskään ollut vain jokin maantieteellinen alue tai jokin yhteiskuntakoneisto, vaan se oli idea, ja tehtävä. Suomi oli sivistystä. 

1800-luvun kansallishenkinen sivistystyö ymmärretään nykyään tällä omalla kentälläkin toisiaan aivan väärin. Puhutaan vähätellen pienen sivistyneistöklikin suunnitelmasta, jota sitten autoritaarisesti puoliväkisin kaadettiin ylhäältä kansan päähän. Nationalismista on tullut paha sana, jota käytetään surutta noista 1800-luvun ilmiöistä, vaikka ne olivat aivan eri asia kuin sellainen myöhemmän ajan nationalismi, joka syystäkin sai pahan kaiun. 

Kansallishenki oli kyllä aivan olennainen osa alkuaikojen vapaata sivistystyötä, mutta se ei tarkoittanut muut poissulkevaa, omaa paremmuutta korostavaa ajattelua. Päinvastoin, se tarkoitti aktiivista osallisuutta, joka taas vaatii tietoisuutta itsestä ja ympäröivästä maailmasta. 1800-luvun kansalaisuusaatteesta puhuttaessa voisi pikemmin vaihtaa vain yhtä kirjainta ja puhua pikemmin kansalaisuudesta, sillä sitähän sivistys oli, kansalaisuuden ja ihmisyyden kannattelemista.

Suomi rakentui sivistyksen varaan ja rakentuu edelleenkin, se ei ole fraasi vaan äärimmäisen kova ja vakavasti otettava tosiseikka.

Teksti: Eero Ojanen