Saammeko esitellä: talouskoordinaattori Mari Kyyrä
ti 2. maaliskuuta 2021 06.59.00
Numerot ovat minun juttuni. Ne ovat loogisia, ja tykkään tehdä erilaisia laskelmia ja vertailuja, sanoo Siviksen talouskoordinaattori Mari Kyyrä. Hän aloitti tehtävässä helmikuun alussa. Mari tekee Siviksen kirjanpitoa ja muita taloushallinnon töitä.
Helmikuu on taloushallinnon asiantuntijoille kiireinen kuukausi, kun tilinpäätöksen valmistelu työllistää eniten. Helmikuun alussa Siviksen talouskoordinaattorina aloittanut Mari Kyyrä toivoi, että pääsee aloittamaan työnsä niin, että ehtii mukaan tilinpäätöksen valmisteluun.
– Sitä kautta pääsee nopeasti sisälle Siviksen talouteen. Tästä on helppo jatkaa, Mari toteaa.
Hänen tehtäviinsä kuuluvat kirjanpidon ja muiden taloushallinnon töiden lisäksi palkkayhdyshenkilön tehtävät ja hankkeiden kustannusseurannassa auttaminen.
– Korona-aikana on tullut paljon toimintatapamuutoksia, ja siksi hankkeiden budjetit eivät aina toteudu suunnitellusti. Silloin talouslukujen seurannan tärkeys korostuu. Normaalitilanteissa hankkeet pystytään kyllä suunnittelemaan niin hyvin, että talousarvio toteutuu.
Loogiset numerot viehättävät
Mari on koulutukseltaan tradenomi ja tehnyt tähänastisen työuransa taloushallinnon tehtävissä. Hänellä on kokemusta esimerkiksi taloyhtiöiden kirjanpidosta ja tilitoimistosta. Viimeiset 10 vuotta Mari työskenteli Näkövammaisten liitossa kirjanpitäjänä.
Numerot ovat Marille luontevaa työsarkaa. Häntä viehättää loogisuus.
– Tykkään taloushommista. Työ on johdonmukaista, ei tarvitse itse keksiä mitään. Numeroiden pyörittäminen sopii luonteelleni.
Opiskeluun Marilla on tuoretta näkökulmaa, sillä hän suoritti viime vuonna liiketalouden erikoisammattitutkinnon taloushallinnossa. Reilun vuoden kestänyt koulutus toteutettiin oppisopimuksena.
– Halusin päivittää osaamistani, koska tradenomitutkinnosta oli jo aikaa. Opiskelu oli mielenkiintoista, koska näytöt saivat liittyä omiin työtehtäviin. Samalla omat työtavat kehittyivät ja osaaminen syventyi.
Mari juoksee, mutta koira on sohvaperuna
Kaikenlainen kuntoilu on Marille mieleen. Koronan vuoksi sählyharrastus on tauolla, mutta lenkkeily ja kuntosali kuuluvat viikkorutiineihin.
– Tykkään juosta yksin, mutta suunnilleen kerran viikossa lähden pidemmälle lenkille kaverin kanssa. Silloin juoksemme 17–20 kilometriä, yleensä Pitkäkoskelta keskuspuistoon. Siinä ehtii vaihtamaan kuulumiset.
Marin toisella lenkkikaverilla on vähemmän kuulumisia – ja juoksuhalujakin. Mäyräkoira Karoa eivät pitkät lenkit innosta. Totta puhuen luppakorva on aikamoinen sohvaperuna.
– Karo suunnittelee etukäteen itse, minne hän haluaa kävellä. Ja kas kummaa, askel on aina kotiin päin käännyttäessä keveämpi!
Viime syksynä Mari aloitti avantouinnin. Hän pulahtaa hyiseen kylpyyn Marjaniemen rannalta muutaman kerran viikossa.
– Minulle tuli rasitusvamma ja täytyi käyttää kaikki keinot siitä toipumiseen. Sitten avantouinnista tuli tapa. Se on todella rentouttavaa. Avannon jälkeen on palautunut olo.
Teksti: Tia Yliskylä, kuvat: Susanna Nordvall
Mari Kyyrä
Siviksen talouskoordinaattori
Tradenomi (Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu) ja liiketalouden erikoisammattitutkinto taloushallinnosta (Business College Helsinki)
Asuinpaikka: Helsinki
Harrastukset: Juokseminen, kuntosali, avantouinti ja sähly