Näin Erätauko toimii käytännössä: pienissä ja isoissa keskusteluissa, suunnittelussa ja ymmärryksen syventämisessä
pe 12. maaliskuuta 2021 07.03.00
Siviksen jäsenjärjestöt ovat käyttäneet Erätauko-menetelmää luovasti ja hyödyllisesti. Jaamme Eläkeliiton, Vanhempainliiton, SPR:n ja Uudenmaan Pelastusliiton kokemuksia ja parhaimpia vinkkejä.
Eläkeliitossa, Suomen Vanhempainliitossa ja Suomen Punaisessa Ristissä on järjestetty lukuisia Erätauko-keskusteluja niin pienissä kuin isoissa keskusteluporukoissa ja sekä kasvotusten että etänä.
Eläkeliitossa Erätauko-menetelmän keskeisimpänä saavutuksena pidetään ymmärryksen lisääntymistä.
– Erätauot ovat tuoneet hyvin vahvasti esiin erilaisten näkökulmien avautumisen. Moni on todennut, että ”onpa mielenkiintoista, enpä ole tullut ajatelleeksikaan tätä näkökulmaa”, erikoissuunnittelija Tarja Levo Eläkeliitosta sanoo.
Vanhempainliitossa huomattiin, että Erätauko-menetelmä ohjaa keskustelijat ottamaan toisensa huomioon.
– Kun ihmisille antaa keskusteluun raamit, ei synny jankkaamista eikä riitelyä. Ihmiset ottavat raamit vastaan ja käyvät keskustelua niiden mukaan, eivätkä lähde sooloilemaan. Keskusteluissa ihmisten ymmärrys aiheesta lisääntyy, Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes sanoo.
Tilaisuuksia tulla kuulluksi ja ymmärtää päätöksiä
Keskiöön on noussut myös ihmisten mahdollisuus puhumiseen.
– Ihmisillä on mieletön tarve puhua. On tärkeää, että tarjotaan foorumi, jossa äänesi kuullaan. Olemme saaneet paljon palautetta, että tällaisia keskusteluja pitäisi olla enemmän. Keskusteluja, joissa puhuminen olisi itseisarvo ilman selkeitä tavoitteita, Tarja Levo sanoo.
SPR:ssä havaittiin, että ymmärryksen lisäksi Erätauko-keskustelu lisää sitoutumista päätöksiin.
– On hyödyllistä aloittaa päätöksenteon prosessi vuorovaikutuksellisella kuulemisella. Keskustelu lisää ymmärrystä ja motivaatiota ennen päätöksentekoa. Tämä pätee kaikkiin Erätauko-keskusteluihin, joissa olen ollut mukana. Voi olla, että päätösten jalkauttamiseen menee vähemmän aikaan, kun on saanut ihmetellä etukäteen, järjestökoulutussuunnittelija Johanna Kylmäoja SPR:stä pohtii.
Edellyttää henkilökohtaista kutsua ja luottamuksen rakentamista
Useampia Erätaukoja järjestäneet tai soveltaneet ovat huomanneet, että pohjatyöllä on merkitystä. Esimerkiksi Eläkeliitossa havaittiin, että Erätauko-keskusteluun kannattaa lähettää henkilökohtaisia kutsuja, jotta tavoitetaan myös harvemmin osallistuvia.
– Ajattelimme ensin, että laitamme vain yhdistyksiin viestit, että tulkaa hei keskustelemaan, mutta silloin sieltä tulevat aina ne samat aktiiviset. Kutsun pitää siis olla henkilökohtainen. Agentin ja eri verkostojen kautta löysimme keskustelijoita myös järjestöjen ulkopuolelta, Tarja Levo kertoo.
Vanhempainliitossa on hoksattu, miten keskeistä luottamuksen rakentaminen keskustelijoiden kesken on.
– Esimerkiksi julkisiin keskusteluihin ei mennä kylmiltään suoraan lavalle. Ensin tutustutaan ja keskustellaan rauhassa takahuoneessa. Tällä tavalla itse keskustelutilanteessa yleisö unohtuu ja keskustelua käydään vain yhteisen ymmärryksen laajentamiseksi, Ulla Siimes vinkkaa.
Kaikille Erätauko-menetelmä ei sovi yhtä hyvin. Jos esimerkiksi keskustelija ei saa itse päättää osallistumisestaan, vaan on mukana vaikka virkansa puolesta, voi innostuminen jäädä puolitiehen.
– Joskus voi myös tuntua vaikealta, kun riisutaan tittelit ja hierarkiat, ja ollaankin tasaveroisia keskustelukumppaneita, Johanna Kylmäoja kertoo.
Joustavuus, läsnäolo ja syvällisyys yllättivät
SPR:ssä yllätyttiin eniten Erätauko-menetelmän joustavuudesta. Sitä voi käyttää sellaisenaan, osittain tai soveltaen. Erätauko voi olla vaikka lyhyt osa suunnittelupalaveria tai kahden tunnin kokonaisvaltainen setti.
Vanhempainliitossa ei osattu odottaa, miten syvällisiin keskusteluihin Erätauko voi johdattaa.
– Minut on yllättänyt, miten syvälle keskusteluissa päästään ja nopeasti. Ensi kertaa mukana oleville se on ihan wau, että tällä lailla voi tapahtua, ja luottamus rakentua niin nopeasti, Ulla Siimes sanoo.
Eläkeliiton väen yllätti se, että menetelmä toimii hyvin myös etäyhteydessä.
– Sielläkin ihmiset ovat yllättävän valmiita puhumaan. Toki mukana ovat vain ne, joilla on tietotekniset valmiudet, Tarja Levo toteaa.
Palokuntanuoret soveltavat Erätaukoa suurleirin suunnittelussa
Palokuntanuorten suurleiri Eldis 22 järjestetään kesällä 2022. Kansainväliselle leirille odotetaan jopa 4000:ta osallistujaa. Erätauko-menetelmää on tarkoitus soveltaa muun muassa leirin suunnitteluun.
– Meillä on ollut lievää laskua osallistujamäärissä, ja haluamme Erätauon avulla selvittää, miksi. Tavoitteena on keskustelujen avulla ymmärtää, mikä palokuntanuorille ja ohjaajille on leireissä tärkeää, mikä saa heidät osallistumaan ja mikä estää osallistumista, kertoo leirin projektipäällikkö Valtteri Tervala.
Hänellä on aikaisempaa kokemusta Erätauosta. Tervala luottaa, että joustava menetelmä on oikea työkalu leirin suunnitteluun.
– Aihe ei ole helppo, koska nuorten kokemuspuhetta ei ole aina arvostettu. Edelleenkin on ennakkoluuloja, joissa nuorten näkökulmia epäillään. Se vaatii muutosta ja ymmärrystä, että nyt kuunnellaan nuoria, eli heitä, joiden kanssa leiriä tehdään.
Teksti: Tia Yliskylä
Sivis kouluttaa: Erätauko-dialogin ohjaajakoulutus verkossa 27.4.–25.5.2021
Erätauko-esimerkkejä
SPR
- Erätauko-keskusteluja on käyty aktiivisesti reilun vuoden verran. Koulutettuja ohjaajia on lähes 50.
- Menetelmää on sovellettu esimerkiksi strategian suunnittelussa, tarvekartoituksessa ja yleisökeskusteluissa. Osa keskusteluista on käyty kasvotusten, osa etäyhteydessä.
Vanhempainliitto
- Erätauko-keskusteluja on käyty sekä kasvotusten että etäyhteyksin vuodesta 2019 lähtien.
- Menetelmää on sovellettu esimerkiksi strategian ja toimintasuunnitelman valmisteluun, sisäilmaan liittyvässä toiminnassa sekä työssä jäsenyhdistysten kanssa.
Eläkeliitto
- Erätauko-keskusteluja on järjestetty vuodesta 2018.
- Menetelmää on sovellettu esimerkiksi liiton sisäisen keskustelukulttuurin edistämiseen, erilaisissa pienryhmäkeskusteluissa, piirien toiminnanjohtajien seminaareissa ja kehittämispäivissä.
- Eläkeliitto oli yksi Vuoden dialogiteko -palkinnon voittajista vuonna 2018.
Palokuntanuorten suurleiri 2022/Finlands Svenska Brand- och räddningsförbund, Helsingin ja Uudenmaan pelastusliitot
- Erätauko-menetelmää aiotaan käyttää kansainvälisen leirin suunnittelussa ja osana leirin ohjelmaa. Palokuntanuorten ohjaajille on tarkoitus järjestää Erätauko-koulutus.