SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Helli Suomisen stipendien saajat on valittu ‒ Palkitut ansioituneita vertaisopintoryhmiä ja ryhmien ohjaajia

ti 1. joulukuuta 2020 07.03.00

Tämänvuotiset Helli Suomisen stipendien saajat on valittu. Palkittujen joukossa on jälleen monia ansioituneita vertaisopintoryhmiä ja ryhmien ohjaajia.  

Helli Suomisen stipendien tarkoituksena on tukea ja palkita vertaisopintoryhmien toimintaa ympäri Suomea sekä tehdä vertaisoppimista tunnetuksi. Stipendi voidaan myöntää tunnustuksen luontoiseksi apurahaksi vertaisopintoryhmälle, vertaisopintoryhmän ohjaajalle tai jäsenelle. 

Tänä vuonna Opintotoiminnan Keskusliiton ylläpitämästä Helli Suomisen stipendirahastosta jaettiin neljä opintoryhmästipendiä ja viisi henkilöstipendiä. Stipendihakemuksia toimitettiin määräaikaan mennessä kaikkiaan 66 kappaletta. Ryhmähakemuksia oli 43 kappaletta ja henkilöstipendihakemuksia 23. 

Ryhmästipendien kriteereinä olivat muun muassa sisällön ja toiminnan monipuolisuus ja opinnollinen tavoitteellisuus, ryhmän toiminnan pitkäjänteisyys, opintoryhmätoiminnan merkitys ryhmän osallistujille sekä kyky ja halu kehittää toimintaa vertaisoppimisen näkökulmasta.  

Henkilöstipendien kriteereissä painotettiin ohjaajan taitoja ohjata pitkäjänteisesti ja samalla uusia ohjaustapoja soveltaen. Huomiota kiinnitettiin myös ohjaajan omaan kouluttautumiseen sekä ohjaustyössä tarvittavaan erityisosaamiseen, kuten kykyyn luoda hyvää ilmapiiriä ja antaa tilaa toisille.  

Vertaisopintoryhmästipendin arvo on 1000 euroa. Vertaisopintoryhmän ohjaajalle tai jäsenelle haettava henkilökohtainen stipendi on 500 euron arvoinen. Stipendit ovat käytettävissä saajan vapaan harkinnan mukaan. 

Ryhmästipendit 

Joensuun Reumayhdistys ry/Sjögren-jaosto  

Joensuun Reumayhdistyksen Sjögren-jaosto on reumasairauksiin kuuluvan Sjögrenin syndromaa sairastavien ryhmä. Vuonna 1999 toimintansa aloittaneen ryhmän tavoitteena on toimia vertaistukena sekä lisätä tietoa sairaudesta luentojen, keskustelujen ja painetun materiaalin avulla. Opintoryhmän toiminta on ollut monipuolista ja vireää. Osallistujat ovat kokeneet vertaistapaamiset ja opintotoiminnan tärkeiksi tiedonsaannin, terveyden ja hyvinvoinnin sekä virkistäytymisenkin takia.  

Keski-Suomen Näkövammaiset ry/Luku- ja kirjoittajapiiri  

Keski-Suomen Näkövammaisten Luku- ja kirjoittajapiiri aloitti toimintansa 2010-luvun alussa. Toiminta on kehittynyt osallistujien toiveiden pohjalta. Toimintaan on saatu mukaan vapaaehtoislukijoita ja lisäksi ryhmän tekstejä julkaistaan yhdistyksen lehdessä. Kirjoittajapiirin rinnalle syntyi vuonna myös 2017 lukupiiri. Ryhmät mahdollistavat näkövammaisille aktiivisen osallistumisen kirjallisuus- ja kulttuuritoimintaan. Koronakevään myötä toimintaan on ollut mahdollista osallistua myös etäyhteyden avulla.  

Pihlavan Martat ry/Marttataidot-ryhmä  

Pihlavan Marttojen opintoryhmätoiminta käynnistyi jo 1970‒80-luvulla. Marttataidot-ryhmässä tavoitteena on oppia yhdessä sekä jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Ryhmän vahvuutena on yhteisöllisyys: vertaismartoissa torjutaan yksinäisyyden tunteita. Ryhmä osallistuu myös ahkerasti vapaaehtoistyöhön sekä järjestää mm. leivonta-aiheisia kursseja. Osaamistavoitteet näkyvät toiminnassa tietojen lisäämisenä, taitojen harjoitteluna sekä toimintakyvyn ja terveyden ylläpitämisenä ja kehittämisenä. Ryhmän mottona on: aina voi oppia uutta.  

Suomen Punainen Risti Turun osasto/SPR Turun osaston Ea-ryhmä  

Vuonna 1959 perustettu Turun osaston ensiapuryhmä tarjoaa koulutuksia ensiapuryhmäläisille, ryhmänjohtajille ja kouluttajille. Ryhmäläisillä on myös mahdollisuus toimia ensiapupäivystäjinä tapahtumissa. Lisäksi ryhmä tekee yhteistyötä Turun kaupungin kanssa koronapandemian avustustyössä. Koronaa on selätetty ryhmässä myös etäkokoontumisilla. Toiminnassa on tällä hetkellä mukana noin 80 aktiivia. Mukaan voi tulla ilman ennakkotaitoja tai koulutusta, ja itseään voi kehittää aina ensiapupäivystäjästä ensivasteosaajaksi tai kouluttajaksi asti.  

Henkilöstipendit  

Riitta Kangas/Helsingin pitäjän tanhuujat ja spelarit ry  

Helsingin pitäjän tanhuujat ja spelarit -yhdistyksen kansantanssiryhmän ohjaaja Riitta Kangas on toiminut yhdistyksen aktiivisena jäsenenä ja ohjaajana vuosien ajan. Stipendi on myönnetty Riitta Kankaalle huomionosoituksena suomalaisen kansantanssin hyväksi tehdystä mittavasta työstä. Riitta laatii ohjelmiston osallistujien iän ja kunnon mukaisiksi. Hänellä on ratkaiseva rooli siinä, että yhdistyksen jo ikääntyvät jäsenet voivat edelleen tanssia ja esiintyä sekä omaksi että muiden iloksi.  

Laila Lukkari/Kajaanin Reumayhdistys ry/Tiistaikerho  

Tiistaikerho on ollut Kajaanin Reumayhdistyksen pitkäaikaisin ja suosituin toimintamuoto sen lähes 70-vuotisen taipaleen aikana. Kerho on perinteisesti ollut käsityö- ja askartelupainotteinen. Kerhon vetäjänä toimiva Laila Lukkari on paneutunut kerhon kehittämiseen ja pitänyt toiminnan virkeänä.  Lailan aikana kerhotoiminta on monipuolistunut ja osallistujamäärä kasvanut. Kerholaiset kokevat viikottaiset Tiistairyhmän kokoontumiset tärkeänä arkea piristävää ja rytmittävänä toimintana.   

Sisko Piippo ja Sanna Siponen/Kiuruveden Naislaulajat/Altot ja Sopraanot  

Sisko Piippo on toiminut Kiuruveden Naislaulajien altot-ryhmän ohjaajana jo parinkymmenen vuoden ajan. Sanna Siponen tuli puolestaan mukaan Naislaulajiin seitsemän vuotta sitten ja otti nopeasti vastuulleen ykkössopraanojen ja kakkossopraanojen ohjaamisen. Vertaisopintoryhmien ohjaajien panos on suuri kuoron toiminnan ja sen yhteissoinnin kannalta. Sisko ja Sanna ovat mukana myös yhdistyksen musiikkitoimikunnassa ja hallituksessa ja vastaavat sitä kautta koko yhdistystoiminnan kehittämisestä.  

Ilmi Seppänen/Kouvolan Reumayhdistys/Kirjapiiri  

Kouvola Reumayhdistyksen kirjapiirin vetäjä Ilmi Seppänen on ollut Kouvolan Reumayhdistyksen voimahahmoja jo neljänkymmenen vuoden ajan. Kirjapiirissä tutustutaan kirjojen historiallisiin taustoihin ja teosten pohjalta tehtyihin näytelmiin ja elokuviin. Lisäksi kirjapiiriläiset vierailevat kirjailijoiden kotiseuduilla ja kirjojen tapahtumapaikoilla. Ryhmän vetäjänä Ilmi on rauhallinen ja antaa jokaiselle mahdollisuuden tuoda ajatuksiaan esiin. Ilmi osallistuu myös yhdistyksen muuhun toimintaan ja tapahtumien yleisö saa usein nauttia hänen lausumistaan runoista. 

Päivi Hovila/Lappeenrannan Reumayhdistys/Digikahvila  

Lappeenrannan Reumayhdistyksen Digikahvila-toiminta käynnistyi jo vuonna 2017 "Joka mummi nettiin" -koulutuksella. Digikahvilan ohjaajana toimiva Päivi Hovila on omalla esimerkillään kannustanut ryhmäläisiä rohkeasti kokeilemaan uusia digipalveluja ja erilaisia sovelluksia. Päivin kansantajuinen ote ja osuvat esimerkit ovat rohkaisseet monia iäkkäitä ja erityistä tukea tarvitsevia ryhmäläisiä älylaitteiden pariin. Ohjaajana Päivi on rauhallinen ja vertaistensa rajoitteet ymmärtävä ja huomioiva.  

Stipendirahasto kunnioittaa vertaisopintoryhmätoiminnan uranuurtajaa 

Stipendirahasto on perustettu Helli Suomisen (1898–1974) testamenttilahjoituksen myötä saaduilla varoilla vuonna 1978. Suominen toimi aktiivisena vertaisopintoryhmätoiminnan puolestapuhujana etenkin 1920- ja 1930-luvuilla.  

Suomisen mielestä opiskelu ja itsensä kehittäminen olivat kaikille tärkeitä asioita ja opintokerhot askel kohti jatkuvaa opiskelua. Hän levitti vertaisoppimisen mallia eri puolille Suomea ja tuotti itse myös oppimateriaalia.  

Suominen uskoi vahvasti opintokerhotoimintaan ja sen tulevaisuuteen, ja hän loi käytännössä suuntaviivat koko Valistusjärjestöjen opintotoimikunnan toiminnalle. Toimikunnan tärkeitä tehtäviä olivat muun muassa opintojen ohjaaminen, kerhotoiminnan kehittäminen kaupungeissa sekä opintokerhojen määrän kasvattaminen toiminnan tunnetuksi tekemisellä. 

Nykyään kyseisen organisaation työtä jatkaa Opintotoiminnan Keskusliitto, joka ylläpitää Opintokeskus Sivistä.