SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Siviksen äänellä: Koulutus innostaa vapaaehtoista toimimaan ja vaikuttamaan

to 1. lokakuuta 2020 07.15.00

Poikkeuksellinen koronaepidemiavuosi korostaa entisestään järjestöjen tarvetta suunnitella ja toteuttaa koulutusta, joka tukee kokeneita konkareita jaksamaan ja houkuttelee mukaan uusia aktiiveja. Tarpeet osallisuuteen, yhteisöllisyyteen ja hyvinvointia tukevaan toimintaan ovat kasvaneet entisestään. 

Hyvin suunniteltu monipuolinen järjestöjen koulutustarjonta avaa uusille kohderyhmille mahdollisuuden tutustua toimintaan, avartaa järjestön toimijajoukkoa, tuo tietoa toiminnan tarpeista laajemmin ja tuottaa innovaatiota toiminnan kehittämiseen. Nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeää vahvistaa järjestöjen henkilöstön ja vapaaehtoisten osaamista. 

Järjestöjen koulutuksella on tulevina vuosina huomattava merkitys aktiivisen kansalaistoiminnan elpymisessä, osallisuuden vahvistamisessa ja yhteiskunnan toipumisen tukena. Osa järjestöjen koulutustoiminnasta on tilanteessa kriittisesti merkittävää, kuten vapaaehtoisten valmiuskoulutus tai koulutukset mielenterveyden tukena. 

Tänään Miina Sillanpään päivänä 1. lokakuuta liputamme kansalaisvaikuttamisen puolesta. Meillä Suomessa kansalaisvaikuttamista tehdään päivittäin konkreettisin arjen teoin tuhansissa järjestöissä ja yhdistyksissä maamme jokaisessa kolkassa. Järjestökoulutus tekee tämän toiminnan mahdolliseksi ja kannustaa vapaaehtoisia toimimaan ja vaikuttamaan Miina Sillanpään hengessä oman paikallisyhteisön ja laajemmin koko yhteiskuntamme hyväksi. 

Marita Salo 
Toiminnanjohtaja 
OpintokeskusSivis