Vauhtia verkkokoulutukseen – Sivis tukee järjestöjä

ti 1. syyskuuta 2020 06.50.00

Kevään koronarajoitusten myötä moni koulutus siirtyi pikaisella aikataululla verkossa toteutettavaksi. Monissa järjestöissä kokeiltiin verkkokoulutusta ensimmäisiä kertoja.

Tulevaisuudessa verkkokoulutus kenties lisääntyy entisestään. Sivis tarjoaa jäsenjärjestöilleen paitsi työkaluja verkkokoulutuksen toteuttamiseen, myös monipuolista tukea ja ohjausta. 

Sivis kouluttaa verkkotyökalujen käyttöön

Siviksen koulutuksissa syvennetään kevään perusteiden jälkeen taitoja Itslearning-verkko-oppimisympäristön käytössä. Tämän ja koko joukon muita webinaarejamme löydät koulutuskalenteristamme.  

– Koulutuskalenteriin saattaa tulla päivitystä pikaisellakin aikataululla, sillä Sivis pyrkii vastaamaan koulutuksillaan mahdollisimman hyvin järjestöjen kulloiseenkin tarpeeseen, Siviksen koulutuspäällikkö Susanna Plathan kertoo. 

Kevään webinaariemme tallenteisiin pääset tutustumaan Siviksen Youtube-kanavalla. Suosittuja ja runsaasti katselukertoja keränneitä webinaareja ovat muun muassa yhdistyksen vuosikokouksiin poikkeusoloissa liittyvät webinaarit ja webinaari, jossa kouluttaja Pauliina Venho kertoo hyvän webinaarin toteuttamisesta

Sparrausta ja konsultaatiota 

Järjestöjen verkkokoulutuksen kehittäjille ja suunnittelijoille on luvassa hyödyllistä tarjontaa tänä syksynä. Susanna Plathan iloitsee, että Sivis voi tarjota jäsenjärjestöilleen entistä monipuolisempaa tukea verkkokoulutuksen järjestämiseen. 

Syksyllä käynnistetään verkkokoulutuksen järjestäjien verkostotoiminta sekä Itslearning-klinikat, joissa voi kysyä verkko-oppimisympäristön käytöstä. Sivis voi tarjota syksystä alkaen myös yksityistä konsultaatiota verkkokoulutukseen. 

– Syksyn aikana Sivikseltä voi hakea yksityistä konsultaatiota järjestön verkkokoulutukseen. Hakulomakkeen kautta kartoitamme, millaisesta tuesta järjestö hyötyy parhaiten. Konsultaatioissa saa apua ja tukea verkkokoulutusten suunnittelemiseen, sekä tekniseen että pedagogiseen puoleen, Plathan kertoo. 

Syksyllä käynnistetään verkkokoulutuksen järjestäjien verkostotoiminta sekä Itslearning-klinikat, joissa voi kysyä verkko-oppimisympäristön käytöstä. Sivis voi tarjota syksystä alkaen myös yksityistä konsultaatiota verkkokoulutukseen.  Verkosto tarjoaa sparrailua ja pohdiskelua kaikista verkko-oppimiseen liittyvistä asioista.  

Vinkkejä hyvään verkkokoulutukseen tarjoavat myös Itslearning-klinikat. Niitä järjestetään säännöllisesti ja klinikoihin voi tulla kysymään järjestelmän käytöstä, mutta myös vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia muiden samaa verkko-oppimisympäristöä käyttävien järjestöjen kanssa. Seuraa Siviksen tiedotusta: Itslearning-klinikoista tulee lisätietoa pian! 

Teksti: Carolina Rebhan, kuva: Susanna Nordvall

Vinkkejä verkkokoulutukseen

Vinkit helpoista välineistä verkkokoulutukseen ja -tapaamisiin
Kokosimme yhdessä Noon Kollektiivin kanssa helpot välineet tähän

Opintojaksojen ohjeet on kattava paketti koulutuksen järjestämisestä yhteistyössä Siviksen kanssa
Järjestön on tärkeää lisätä kaikki toteuttamansa koulutukset Sivisverkkoon. Vaikka kuluja ei syntyisi, tämä on tärkeää Siviksen opetustuntien käyttämisen vuoksi. Koulutusta järjestäessänne, muistattehan myös mainita, että koulutus järjestetään yhteistyössä opintokeskus Siviksen kanssa. 
Opintojaksojen ohje

Sivis tukena verkko-opetuksen järjestämisessä 
Tarjoamme koulutusta ja asiantuntija-apua verkkokoulutuksen järjestämiseen. 

Webinaaritallenteet, joissa kouluttaja Pauliina Venho kertoo hyvän webinaarin toteutuksesta  
Näin toteutat hyvän webinaarin
Näin toteutat osallistavan webinaarin