SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Siviksen äänellä: Digi on mahdollisuus tuplapottiin

ti 9. kesäkuuta 2020 08.10.00

Korona-aika on ollut todella poikkeuksellinen ajanjakso monella saralla, eikä vähiten yhdistyselämässä. Erilaiset rajoitteet ovat pysäyttäneet monen yhdistyksen toiminnan kokonaan.

Toisaalta auttamishalu on ollut valtava ja uusia vapaaehtoisia on ilmoittautunut vapaana oleviin tehtäviin pitäen samalla osan järjestöistä kiireisinä.  

Järjestöillä on suuri merkitys yhteiskunnassa. Yhdistykset pystyvät vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuden tunteeseen niin arjessa kuin poikkeusoloissakin olemalla läsnä ja tavoitettavissa. Nyt perinteinen läsnäolo ei juurikaan ole ollut mahdollista. 

Yhdistyksissä digitaalinen kehitys on silloin tällöin nähty uhkana niiden perinteiselle toiminnalle. Välillä kuulen sanottavan, että nuoret hakevat tietonsa netistä, eivätkä enää tule yhdistyksiin. Uskon kuitenkin, että digivälineiden hyödyntäminen kasvokkaisten tapaamisten välillä ylläpitää yhteyksiä.

Lisäksi virtuaalimaailman kohtaamiset saavat usein aikaan tarpeen tavata kasvokkain. Miksi muuten tietokonepelien harrastajat aika ajoin raahaavat kalustonsa yhteen paikkaan pelatakseen yhdessä? Teknisesti siihen ei ole mitään syytä. 

Joko tai -ajattelun sijaan meillä on siis mahdollisuus tuplapottiin. Yhdistysväki on rynnännyt verkkokursseille. Esimerkiksi Siviksen webinaareihin on osallistunut kevään aikana jo 2500 ihmistä. 

Halu ottaa selvää digivälineistä ja siitä, miten voisi toimia uudella tavalla, on selkeästi nähtävissä. Siviksen nopea ja määrätietoinen toiminta niin verkkokoulutuksen kuin sen välineidenkin tarjoamisessa on osaltaan antanut yhdistyksille rohkaisua ja luonut mahdollisuuden toimia. 

Myös Erätauko-keskustelut ovat tarjonneet kanavan vaihtaa ajatuksia yhdistysnäkökulmasta – poikkeustilan aikanakin. Erätauko-keskustelujen tavoitteena onkin lisätä organisaatioiden ymmärrystä ja dialogia. On hyvä puhua vertaisten kanssa, jotta voi esimerkiksi muodostaa selkeämmän kuvan koronatilanteen vaikutuksista yhdistysten toimintaan.

Ehkäpä tässä kriisin keskellä on tarjolla mahdollisuus. Järjestöissä ”uusi normaali” pakottaa miettimään, miten jatkossa huomioidaan digimahdollisuudet niin koulutuksessa kuin toiminnan organisoinnissa. Uskon, että digeilyn yhdistäminen perinteiseen toimintaan johtaa aktiivisempaan yhdistyselämään ja tuo mukanaan uusia ihmisiä.  

Hyvää kesää Siviksen jäsenjärjestöille ja yhteistyökumppaneille! 

Ulla Rantanen 
Opintokeskus Siviksen hallituksen varapuheenjohtaja 
Järjestötoimen johtaja, Reumaliitto