SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Digi-idea: Uusperheet saavat mobiilisovelluksesta tukea arkeen ja kommunikointiin

ti 21. toukokuuta 2019 09.20.00

Päättäkää ensin, minä päivänä ja mihin kellonaikaan pidätte perhepalaverin.

Mitä vahvuuksia sinulla on uusperheen vanhempana? Missä toivot puolisoltasi enemmän tukea?

Nämä ovat esimerkkejä harjoituksista, joita Suomen Uusperheiden Liiton Stepping-hankkeeseen osallistuvat uusperheet tekevät. Harjoitusten tekemistä auttaa StepApp-mobiilisovellus.

StepApp-valmennuksen ideana on tukea uuspareja, jotka kaipaavat tietoa uusperheen eri vaiheista ja lisää ymmärrystä uusperhedynamiikasta. Valmennus tähtää perheiden hyvinvoinnin edistämiseen.

Valmennuksessa tavataan kasvokkain aikuisten ryhmätapaamisissa. Mobiilisovelluksen avulla valmennukseen osallistuvien uusperheiden lapsetkin oppivat uusia taitoja. Sovelluksessa on esimerkiksi erilaisia tehtäviä, opasvideoita ja viestintäkanavia.

– Tärkeintä on, että lapset ja nuoret tulevat kuulluiksi. Omien kokemusten tuominen julki on sovelluksen avulla kenties helpompaa kuin kasvotusten, Raision perheneuvolan psykologi ja StepApp-valmentaja Olli Poutiainen sanoo.

Haasteita selvitään, kunhan puhutaan ja kuunnellaan

Uusperheissä voi olla erilaisia haasteita, kun sovitellaan yhteen erilaisia perhekulttuureita, tapoja, sääntöjä ja mielipiteitä. StepApp-valmennus tukee vuorovaikutusta: on tärkeää, että asiat uskalletaan ottaa puheeksi.

– Haasteista on mahdollisuus päästä eteenpäin – myös niistä vaikeammista! – kunhan pystytään puhumaan ja kuuntelemaan. Uusperheessä kaikilla perheenjäsenillä on paljon omaa erilaista historiaa. Yhtenäisten sääntöjen tekeminen vaatii hyvää vuorovaikutusta, valmennuksia ohjaava sosiaalityöntekijä Terhi Norrena Raision perhepalveluista sanoo.

StepApp-sovelluksen suunnittelussa käyttäjät olivat keskeisessä roolissa. Asiantuntijoiden lisäksi sovelluksen laatimiseen on osallistunut uusperheissä asuvia, teineistä aikuisiin.

– Lapsen voi olla hankalaa ottaa vaikeita asioita puheeksi aikuisten kanssa. StepApp-sovellus antaa malleja esimerkiksi tarinapelin kautta, miten ottaa asiansa esiin, uusperheessä asuva nuori Luka Helminen kertoo.

Uusperheet saavat sovelluksen kautta suuren määrän tietoa. Aikuisten näkökulmien lisäksi sisältöä on tehty lasten ja nuorten vinkkelistä.

– Parasta on se ilo, kun uusperhe tuntuu toimivan. Ja että kunnioitetaan kaikkia ja ollaan kaikille tasavertaisia. Meidän ikäisille nuorille on tärkeää myös tiedon saaminen, StepApp-sovelluksen kehittämiseen osallistunut Aino Valtonen sanoo.

Digitaalinen työväline kiinnostaa ja innostaa

Uusperheiden Liitossa haluttiin kehittää digitaalinen työväline, joka parhaimmillaan ennaltaehkäisee hankalia perhetilanteita.

– Halusimme heti alusta lähtien ottaa sovelluksen kehittämiseen mukaan sitä käyttävät perheet ja ammattilaiset. Meille on tärkeää, että saimme jo ideointivaiheessa arvokasta palautetta suoraan asiakkailta. Testaajien palaute on ollut merkittävässä roolissa sovelluksen kehittämisessä, kertovat Anni Pakarinen ja Elisa Jyllikoski Stepping-hankkeesta.

Nyt käytössä olevaa StepApp-sovelluksen pilottiversiota kehitetään hanakasti. Mobiilisovellus on jo herättänyt paljon kiinnostusta ympäri Suomea.

– Yhteydenottojen määrä on yllättänyt. Lisäksi en osannut odottaa, että perhetyön ammattilaiset olisivat näin innostuneita, Elisa Jyllikoski sanoo.

StepApp-valmentajat ovat saaneet mobiilisovelluksen käytännönläheisistä harjoituksista hyvää palautetta. Ainakin yksi harjoituksista sopii kaikkiin perheisiin, niin ydin- kuin uusperheisiin.

– Kehu puolisoasi ja perheenjäseniäsi. Se on tärkeää muistaa, vaikka se tuntuisikin itsestään selvältä. Positiivista palautetta kannattaa antaa päivittäin, psykiatrinen sairaanhoitaja ja StepApp-valmentaja Tarja Salminen Raision perhepalveluista korostaa.

Teksti, kuvat ja video: Tia Yliskylä

StepApp-hanke