SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Saammeko esitellä: asiantuntija Jussi Keskitalo

ti 5. helmikuuta 2019 09.54.00

Jussi Keskitalo aloitti joulun alla työskentelyn Opintokeskus Siviksessä IT-painotteisena asiantuntijana. Hänen toimenkuvanaan on Sivisverkon jatkokehitys sekä muihin IT-hankkeisiin osallistuminen.

Jussi tuli Oulusta Helsinkiin

Jussi on aikanaan valmistunut Oulun yliopistosta pääaineenaan aate- ja oppihistoria, jossa tutkitaan muun muassa tieteen, teknologian ja ajatussuuntien historiaa. Kotoisin Jussi on alun perin Lapin läänin eteläisimmästä kunnasta Simosta.

Työhistoriastaan Jussi kertoo, että yliopistosta valmistumisen jälkeen hän suoritti projektinhallinnan pätevyyden ja toimi Oulussa pelialan start-upissa, kunnes tie vei etelään Helsinkiin.

Seuraavat kuusi vuotta vierähtivät Smartum Oy:ssä pääosin viestintätehtävissä kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin suunnatun Smartum Palveluseteli -tuotteen parissa. IT-hankkeet tulivat tutuiksi suuren järjestelmäuudistuksen myötä, jossa Jussi oli mukana viestinnän edustajana. Smartum Palveluseteli -verkkopalvelun kouluttaminen ja tekninen viestintä puolestaan toivat kokemusta maksupalvelujärjestelmistä sekä järjestelmäkehityksestä.

Järjestömaailmaan Jussi sai kosketuksen toimiessaan HeSetan hallituksessa vuonna 2012. HeSeta-ajasta jäi kipinä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä järjestötoimintaan, ja pari vuotta sitten Jussi päätti siirtyä yritysmaailmasta kolmannelle sektorille. Hän lähti Mannerheimin Lastensuojeluliittoon vetämään keskusjärjestön verkkosivujen uudistamisprojektia. Tämän jälkeen hän hoiti MLL:ssa nettisivujen jatkokehitystä sekä O365-ympäristön käyttöönottohanketta.

Mikä sai sinut kiinnostumaan Siviksestä?

– Kiinnostuksen Sivistä kohtaan herätti Siviksen toimintakenttä eli opintokeskustoiminta ja vapaa sivistystyö. Siviksessä on myös todella laaja jäsenjärjestöjen verkosto, joten täällä työskentely tarjoaa erinomaisen näköalapaikan järjestömaailmaan.

Tämä on lisäksi mahtava tilaisuus oppia uutta. Sivis on kehittäjäorganisaationa elinikäisen oppimisen kärjessä ja mukana monissa kehittämishankkeissa. Opiskelu siirtyy yhä enemmän verkkoon, joten on todella mielenkiintoista päästä työskentelemään myös verkko-oppimisympäristöjen parissa.

Kiinnostukseni Siviksessä työskentelyyn liittyy myös siihen, että haluan edistää ihmisten sivistystä, tuoda esiin koulutuksen arvoa ja työskennellä voittoa tavoittelemattomassa organisaatiossa. Siviksen lukuisat jäsenjärjestöt tekevät todella arvokasta työtä ja niiden panos yhteiskuntaamme on merkittävä. Vireä kansalaisyhteiskunta on sivistyneen demokratian ja hyvinvointivaltion peruspilareita.

Ammatillinen kiinnostukseni ovat projektit. Osaamiseltani olen yhdistelmä projektinhallintaa, viestintää ja IT:tä. Olen projektinhallinnan ammattilainen, jolla on vahva viestinnällinen ja humanistinen tausta. Projekteista tekee mielenkiintoisia, kun niitä lähestyy humanistisesta näkökulmasta laittaen ihmisen eli tietojärjestelmien käyttäjän etusijalle. Minua kiehtoo toimiminen tulkkina, sillanrakentajana, eri tavoin maailmaa hahmottavien ihmisten, teknisten kehittäjien sekä järjestelmän käyttäjien, välillä. Tässä auttavat paitsi humanistinen koulutus, myös suorittamani psykologian perusopinnot, Jussi kertoo.

Odotuksesi työstäsi Siviksessä?

– Odotan, että pääsen toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja kehittämään Sivisverkkoa käyttäjien tarpeita kuunnellen. Näkökulma, mitä pystyn tarjoamaan, on tuoda kehittämiseen käyttäjälähtöisyyttä. Filosofiani on se, että järjestelmät ovat käyttäjiä varten. Liian usein työkalujen käyttöönotossa mennään teknologia edellä ja käyttäjät yrittävät kipittää kehityksen perässä hämillään. Taidetta voi tehdä taiteen vuoksi, mutta järjestelmiä ei tehdä järjestelmien vaan ihmisten vuoksi.

Harrastuksena monipuolinen kulttuuri

– Vapaa-aikana minua pitää kiireisenä kulttuuri kaikissa muodoissaan. Käyn paljon esimerkiksi teatterissa, näyttelyissä ja elokuvissa. Toimin lisäksi esitystaiteen talo Mad House Helsingin hallituksessa. Musiikin kuuntelu ja keikoilla käynti ovat myös intohimojani. Kotonani vinyylisoitin on ahkerassa käytössä. Ystävieni parissa vietetty aika on tärkeää ja se kuluu maailmaa parantaen sekä pöytäroolipelejä ja lautapelejä pelaten. Henkisten virikkeiden vastapainoksi harrastan uintia.

Teksti: Elina Pitkäranta