SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Asiantuntija avaa: Sivis vapaan sivistystyön oppilaitoksena

ti 5. helmikuuta 2019 09.59.00

Opintokeskus Sivis on yksi kahdestatoista opintokeskuksesta Suomessa. Vapaan sivistystyön kentällä opintokeskukset kuuluvat samaan ryhmään kansanopistojen, kansalaisopistojen, kesäyliopistojen ja liikunnan koulutuskeskusten kanssa.

Monille opintokeskusten toiminta ensimmäistä kertaa kuullessaan saattaa tuntua vieraalta asialta, mutta koko vapaan sivistystyön kentän laajuuden ja toiminnan kuultuaan, asia alkaakin tuntua täysin tunnistettavalta. Tuttuja saattavat olla esimerkiksi kansalaisopistojen kurssitarjonta, urheiluopistot, kesäyliopiston opinnot tai opintokeskustoiminnan kautta järjestöissä toteutettavat koulutukset.

Opetushallituksen verkkosivuilla vapaata sivistystyötä on kuvattu seuraavasti:

Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä ja kykyä toimia yhteisössä. Sekä edistää kansanvaltaisuuden, tasa-arvon ja monipuolisuuden toteutumista suomalaisessa yhteiskunnassa. Olennainen piirre vapaassa sivistystyössä on, että se ei ole tutkintotavoitteista eikä sen sisältöjä säädellä lainsäädännössä.

Siviksen erityispiirre vapaan sivistystyön kentällä on, että olemme järjestöjen aikuisoppilaitos. Tarjoamme järjestökontekstissa mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen ja vapaaehtoistoimintaan liittyvän koulutuksen osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Järjestämme koulutusta sekä itse että yhteistyössä jäsenjärjestöjemme kanssa.

Tarjoamme jäsenjärjestöillemme vapaan sivistystyön oppilaitoksena taloudellista ja pedagogista tukea laadukkaan järjestökoulutuksen toteuttamiseen. Koulutustoiminnan hallinnointiin Siviksessä käytetään koulutuksen ohjausjärjestelmä Sivisverkkoa.

Siviksen taloudellinen tuki eli rahoitus koulutukseen tulee opintojaksoille ja vertaisopintoryhmille Opetus- ja kulttuuriministeriön vapaan sivistystyön valtionosuudesta. Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus (rahoituskausi 31.12.2021 asti) tulee opetus- ja kulttuuritoiminnan rahoituksesta.

  • Opintojakso on esimerkiksi yhtä aihekokonaisuutta käsittelevä kurssi. Opintojaksolla on vastuullinen toteuttaja ja kouluttaja, ja sen opinnolliset tavoitteet on selkeästi määritelty.
  • Vertaisopintoryhmässä opiskellaan vertaisina, toinen toiselta oppien. Ryhmällä tulee olla nimetty ohjaaja, mutta tavoitteistaan ja työskentelytavoistaan ryhmän jäsenet sopivat yhdessä.
  • Ammatillinen lisäkoulutus on ammatillisen peruskoulutuksen jälkeistä jatko- ja täydennyskoulutusta. Sen tavoitteena on kohentaa ammatillista osaamista.
  • Opintoseteli on tarkoitettu edistämään tiettyjen kohderyhmien osallistumista vapaan sivistystyön aikuiskoulutukseen. Kohderyhmiä ovat maahanmuuttajat, työttömät, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat, senioriväestö, eläkkeellä olevat sekä henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia.
     

On tärkeää muistaa, että kun järjestö toteuttaa koulutusta Siviksen taloudellista tukea käyttäen, on koulutukseen osallistujille kerrottava, että koulutus on toteutettu yhteistyössä Siviksen kanssa ja osallistujien tiedot lisätään Sivisverkkoon. Koulutukseen osallistujien henkilötietojen käsittely perustuu lain vaatimiin raportointivelvoitteisiin.

Sivis tarjoaa koulutusta ja konsultointia järjestökoulutuksen ja toiminnan tueksi koulutuksen strategisessa kokonaissuunnittelussa. Jäsenjärjestöjemme koulutustoiminnan tueksi meiltä Siviksestä saa tukea osaamisen tunnistamisen sanoittamiseen ja mitoittamiseen liittyen.

Osaamista voidaan mitoittaa opintopisteytetyiksi koulutuksiksi, joista osallistuja saa opintopisteytetyn todistuksen. Osaamisesta on mahdollista myös rakentaa digitaalinen osaamismerkki, jolla koulutukseen osallistuja voi helposti osoittaa osaamistaan esimerkiksi opintoihin liittyen tai työtä hakiessa.

Siviksen koulutuksen ohjausjärjestelmä Sivisverkosta löytyy vapaan sivistystyön kentälle ainutlaatuinen sähköinen opintorekisteri, ja järjestökoulutukseen osallistuja saakin opintopisteytetystä koulutuksesta todistuksen ja opintorekisterimerkinnän. Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa osallistujien olisi mahdollista lisätä halutessaan myös vapaaehtoistoimintaan liittyvät koulutuksensa kansalliseen opintorekisteriin Koskeen, josta löytyvät tällä hetkellä tutkintoihin liittyvät koulutukset.

Toteutamme Siviksessä myös omaa koulutustoimintaa jäsenjärjestöillemme heidän koulutustarpeisiinsa perustuen. Hanketoiminnan avulla kehitämme toimintaa ajankohtaisiin jäsenyhteisöjämme koskettaviin teemoihin liittyen. Viime vuosina mm. osaamisen tunnistaminen ja perustaidot ovat olleet näkyvästi esillä.

Pyrimme vastaamaan järjestöjen tarpeisiin ketterästi, kun esiin nousee kaikkia koskettavia ajankohtaisia teemoja, joista on tärkeää järjestää koulutusta. Tästä esimerkkinä mm. viime vuonna kaikkia koskettanut GDPR (tietosuoja-asetus), josta järjestimme useita lähikoulutuksia tai webinaareja.

Vuosittain toteutuvat koulutuksemme perusteemat liittyvät hallintoon, kouluttajataitoihin ja digitaitoihin. Jatkossa tulemme keskittämään entistä enemmän koulutustamme verkkokoulutuksiksi, jotta saavuttaisimme osallistujia mahdollisimman kattavasti valtakunnallisella tasolla.

Tapaamisiin koulutuksen merkeissä,

Susanna Plathan, koulutuspäällikkö