SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Saammeko esitellä: Maija tuli taloon

ti 5. kesäkuuta 2018 10.00.00

Maija Kangasniemen kevät starttasi uuden työn merkeissä. Maijalle motivaatio talousammattilaisen tehtävään syntyy rutiinien ja kehittämishaasteiden sopivasta tasapainosta.

Maija Kangasniemellä on takanaan kuusi viikkoa Siviksen taloussuunnittelijana. Heittäytyminen uuteen on ollut antoisaa ja mukaansa tempaavaa.

Työtehtävät ovat mielenkiintoisia, oppimista riittää ja työyhteisö on todella kiva, Maija luettelee muutoksen plussia.

Onhan sekin aika luksusta, että minulla on alle puolen tunnin kävelymatka töihin ja maisemakonttori, hän mainitsee heti perään.

Taloussuunnittelijana Maija vastaa Siviksen taloushallinnon arkirutiineista, mutta myös sen järjestelmien ja prosessien kehittämisestä.

–  Tässä tehtävässä täytyy rakastaa rutiineja, mutta samanaikaisesti voi yllättyä iloisesti kaikesta uudesta. Olen innoissani siitä, että pääsen Siviksessä osallistumaan niin moneen asiaan. Ihan pelkkä itsensä toistaminen joka päivä ei olisi oma juttuni.

Työllä pitää olla palkkaa syvempi tarkoitus

Kokemus järjestötyön merkityksellisyydestä sai Maijan vastaamaan Siviksen rekrytointi-ilmoitukseen.

– Järjestöduunissa on jollain lailla oma juttunsa. Näin olen kokenut toimiessani niin työntekijänä kuin luottamushenkilönä nuorisojärjestössä sekä ylioppilaskunnassa.

– Minulle on ylipäänsä tärkeää se, että omalla työllä on joku muukin tarkoitus kuin tulla aamulla toimistolle. Järjestömaailmassa arvot ja toiminnan tarkoitus ovat päivittäisessä työssä selkeästi läsnä, Maija arvioi.

Varmuutta uuteen työhön antaa myös laaja kokemus erilaisista taloushallinnon tehtävistä.

– Olen ollut töissä esimerkiksi tilitoimistoissa sekä suhteellisen isojen yritysten talousosastoilla. Viimeisimpänä tein taloushallintoa rakennusalalla, Maija tarkentaa.

Sivikseen Maija oli törmännyt aiemmin pintapuolisesti.

– Näiden ensimmäisten viikkojen aikana olen jo nähnyt, miten laajaa Siviksen toiminta on – paljon laajempaa kuin alun perin ajattelin.

– Tämä jengi on myös tosi motivoitunutta, ja työyhteisössä muutokset nähdään lähtökohtaisesti kehittävinä eikä pelottavina juttuina, Maija peukuttaa.

Jotain vanhaa, jotain uutta

Uutta taloussuunnittelijaa ehdittiin odottaa Sivikseen jo tovi. Maija ei ole kokenut painetta ulkopuolelta, mutta itselleen hän on jo keksinyt sopivasti tekemistä.

– Siviksen talouspuolen työntekijöissä on ollut vaihtuvuutta, ja monia asioita on aloitettu, mutta ne ovat jääneet kesken tai samaa asiaa on tehty usealla eri tavalla, Maija arvioi.

– Varsinaiset kehitysprojektit starttaavat kuitenkin vasta sitten, kun saamme taloon uuden toiminnanjohtajan.

Vaikka taloussuunnittelijan toimenkuvaan sisältyy monia Maijalle tuttuja asioita, vastaan on tullut myös sopivasti uutta omaksuttavaa.

– Hankerahoitukseen liittyvät tehtävät, kuten raportointi ovat itselleni uusia, mutta samalla myös todella kiinnostavia, Maija sanoo.

Maijan työ lukujen parissa vaatii keskittymiskykyä ja tarkkuutta. Vapaa-ajalla hän tuulettuu lukemalla, lenkkeilemällä sekä toimimalla Nuorisoasuntoliitto ry:n hallituksen puheenjohtajana.

– Nuorten itsenäistymisen ja nuorisoasumisen kanssa työskentely on hyvää vastapainoa talouden ja hankeraporttien rinnalle.  

Koko Siviksen henkilökunta toivottaa Maijan lämpimästi tervetulleeksi ja toivottaa menestystä uuteen työhön!


Teksti: Marinella Ruutu

Kuva: Anu Törrö