On aika jakaa Open Badges in Folkbildning -hankkeen tuotokset
ti 5. kesäkuuta 2018 10.10.00

Pohjoismaisen Open Badges in Folkbildning -hankkeen viimeinen kokous pidettiin kevätauringossa kylpevässä Göteborgissa 17-18.5. Oli aika paketoida työmme hedelmät valmiiksi tuotteiksi ja kertoa niistä muille.
On ollut niin ilo kuin haastekin puolentoista vuoden aikana sovittaa suomalaisten, ruotsalaisten ja liettualaisten mielipiteitä, ajatuksia ja kokemuksia niin työskentelytavoista, osaamismerkkien aiheista, sanavalinnoista kuin itse osaamismerkeistä yhteen. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että yhdessä saimme aikaan enemmän!
Hankkeessa loimme yhdeksän englanninkielistä aikuiskouluttajan osaamismerkkiä kolmesta eri aiheesta (metodologinen osaaminen, arviointiosaaminen ja nonformaali kouluttajaosaaminen) kolmella eri EQF -tasolla. Osaamismerkeillä aikuiskouluttajat voivat tehdä näkyväksi työssään tai muutoin hankittua osaamista. Hanketyö on lisännyt omaa ymmärrystämme ja tietoamme digitaalisista osaamismerkeistä ja siitä, miten osaamista voi kuvata ja osaamiskriteereitä kirjoittaa. Nyt tiedämme myös mitä kaikkea kannattaa huomioida ottaessaan osaamismerkkejä käyttöön omassa organisaatiossa. Tästä innostuneina kirjoitimme omiin kokemuksiimme pohjautuvan ohjekirjan osaamismerkkikriteerityöstä sekä tarkistuslistan helpottamaan osaamismerkkien käyttöönottoa organisaatiossa.
- Aikuiskouluttajan osaamismerkkeihin voi tutustua ja niitä voi hakea lataamalla kännykkään Badge Wallet -sovelluksen. Englanninkieliset sovelluksen käyttöohjeet löytyvät täältä, ja merkkejä voi hakea skannaamalla sovelluksella QR-koodi. Jos haluatte ottaa hankkeen osaamismerkit käyttöönne omassa organisaatiossanne, ottakaa yhteyttä Siviksen asiatuntijaan Annika Tahvanainen-Jaatiseen.
- Ohjekirja osaamismerkkikriteerityöstä auttaa etenemään askel askeleelta, keskittyen osaamiskriteerien laatimiseen. Ohjekirja sisältää miettimisen aiheita, esimerkkejä ja kysymyksiä, joiden avulla on helpompaa kuvailla tiettyä osaamista, kirjoittaa osaamismerkkikriteereitä ja miettiä mitä todisteita osaamisesta voi mahdolliselta osaamismerkin hakijalta vaatia.
- Osaamismerkkien käyttöönottoon organisaatiossa liittyy kaikenlaista pientä muistettavaa. Jotta osaamismerkkien käyttöönotto olisi entistä helpompaa, loimme teille tarkistuslistan. Ohjekirja osaamismerkkityöstä ja tarkistuslista löytyvät täältä.
Tutustu myös hankkeen muihin materiaaleihin ja webinaaritallenteisiin hankeen kotisivulla: https://openbadge.blog/