Saammeko esitellä: Uusi viestintäharjoittelijamme Viia Haapalehto
ti 27. helmikuuta 2018 11.04.00
Sivis sai tammikuun puolessa välissä vahvistusta joukkoihinsa Tampereelta, kun uusi viestintäharjoittelijamme Viia Haapalehto aloitti harjoittelunsa Siviksen keskustoimistolla Helsingissä. Kielistä innostunut, Tampereen yliopistossa monikielisen viestinnän ja kääntämisen maisteriohjelmassa ranskaa pääaineenaan opiskeleva Viia haki Sivikselle, koska tehtävänkuvaus vastasi omia toiveita harjoittelulta.
– Odotukset harjoittelijalta vaikuttivat realistisilta ja työtehtävät kuulostivat mielenkiintoisilta. Näytti siltä, että pääsee tekemään oikeasti hommia, Viia sanoo.
– Alku oli hämmentävää, mutta nyt muutaman viikon jälkeen alkaa olla jo ymmärrys siitä, miten Sivis toimii. Etenkin SivisNYTiin kirjoittaminen auttoi ymmärtämään toimintaa. Olen päässyt nyt myös kaikkiin ohjelmiin käsiksi, Viia kertoo.
Toiveissa on päästä tekemään monipuolisesti viestinnän tehtäviä harjoittelun aikana. Työharjoittelu Siviksessä on Viian ensimmäinen oman alan työ. Muuten työkokemusta on kertynyt asiakaspalvelutehtävistä muun muassa Ikeasta ja Särkänniemestä. Järjestötoiminnasta kokemusta on tullut ainejärjestöstä, jossa Viialla on viestintä- ja somevastaavan pesti.
Viia on alun perin kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Alavieskasta. Hän aloitti ranskan opiskelun lukiossa. Mieli olisi tehnyt opiskella kieliä enemmänkin ja aiemmin, mutta pienellä paikkakunnalla se ei ollut mahdollista. Viia on aina tiennyt haluavansa yliopistoon, mutta ei tiennyt, mitä halusi opiskella.
– Kielet kuitenkin vetivät puoleensa. Kaikki, mikä liittyy viestintään, monikielisyyteen ja kansainvälisyyteen, kiinnostaa, hän kertoo.
Yläasteella toiveammatti olikin lentoemäntä sen takia, että työssä pääsisi käyttämään kieliä. Heti lukion jälkeen tie vei Tampereelle: aluksi opiskelemaan pääaineena pohjoismaisia kieliä, sitten vuoden jälkeen ranskaa. Valinnaisina opintoina Viia opiskelee muun muassa englantia, markkinointia ja viestintää. Myös vapaa-ajallaan Viia opiskelee kieliä, ja hän on aloittanut korean kielen opiskelun työväenopistossa.
– Kirjoitusjärjestelmä vaikuttaa helpommalta kuin kiinassa tai japanissa, hän perustelee valintaansa.
– Haluaisin oppia kirjoittamaan ja lukemaan koreaa suht vaivatta. Myös venäjää olisi kiva opetella. Tietysti italia tai espanja tukisivat ranskan opiskelua, Viia pohtii.
– Onhan tässä loppuikä aikaa opetella kieliä. Eikös se ole se idea täällä Siviksessäkin – elinikäinen oppiminen, Viia nauraa.
Viian vapaa-aikaan kuuluvat Netflix, hyvä ruoka ja kirjat.
– Olen itse aika laiska ruuanlaittaja, mutta ulkona syömisestä nautin. Pidän sitä harrastuksena, hän naurahtaa.
Hän on erittäin tyytyväinen Siviksen keskustoimiston sijaintiin sen monipuolisten lounaspaikkojen suhteen.
– Lounaan syöminen ulkona on luksusta! Tosi monessa paikassa on pöytiintarjoilu eikä pelkkää buffetia, Viia toteaa innostuneena.
Kirjoissa tyylisuunnista kiinnostaa puolestaan nykyfiktio, ja hyviä kirjoja Viian mielestä on esimerkiksi Haruki Murakamilla ja Kazuo Ishigurolla. Kevään aikana vapaa-aikaan kuuluu myös tutustuminen väliaikaiseen kotikaupunkiin eli Helsinkiin. Pari museota on jo koluttu läpi, ja keväämmällä on suunnitelmissa retki Suomenlinnaan.
Sivis toivottaa Viian lämpimästi tervetulleeksi taloon!
Teksti: Anni Piipponen
Kuva: Jarmo Siira