SivisNyt logo

SivisNyt uudistui

Tutustu uuteen sivustoon >

Koulutuskalenteri tuo potkua Siviksen koulutusmarkkinointiin

ti 7. marraskuuta 2017 12.49.00

Siviksen koulutusten vetovoima on osoitettu taas tänä syksynä. Esimerkiksi Vauhtia vaikuttamiseen -opintojaksolle ilmoittautui huikeat 76 osallistujaa. Koska Sivis haluaa vahvistaa edelleen koulutustensa saavutettavuutta ja tavoittavuutta, se lanseeraa oman, Opintokeskuksen jäsenjärjestöjä ja muita sidosryhmiä palvelevan koulutuskalenterin.

Siviksen verkkosivujen Koulutus-osion etusivulle sijoitetusta kalenterista on helppoa ja nopeaa tarkistaa Opintokeskuksen ajankohtainen koulutustarjonta toimikausittain ja järjestöosaamispoluittain. Juuri nyt kalenteri esittelee Siviksen ensi kevään koulutuskattauksen, johon lukeutuu opintojaksoja sen kaikista kolmesta opintojaksokokonaisuudesta eli koulutus-, järjestö-, digiosaamispoluista. Osallistujat pääsevät kevään aikana muun muassa hiomaan koulutussuunnittelutaitojaan, petraamaan esiintymisvalmiuksiaan ja kehittämään someviestintäänsä.

Tulevat koulutukset listautuvat kalenteriin aikajärjestyksessä sen mukaan, milloin kunkin opintojakson ilmoittautumisaika päättyy. Koulutuskalenterin vihreässä tapahtumakortissa julkaistaan koulutuksen nimi ja alkamisajankohta. Korttia klikkaamalla avautuu pop up -ikkuna, jossa opintojakso esitellään lyhyesti. Pop up -ikkunasta on myös suora linkki koulutuksen ilmoittautumissivulle Sivisverkkoon, jossa voi tutustua tarkemmin opintojakson sisältöihin, ohjelmaan ja osaamistavoitteisiin.

 

Kalenterin tapahtumakortti kertoo myös, mihin Siviksen osaamispoluista koulutus kuuluu. Kortin kuvaksi valittu värillinen osaamismerkki osoittaa, onko kyseessä koulutus-, järjestö- vai digiosaamispolkuun sisältyvä opintojakso. Koulutusosaamispolun tunnusväri on vihreä, digiosaamispolun sininen ja järjestöosaamispolun oranssi.

 

  • Tutustu uuteen koulutuskalenteriimme tästä.
  • Siviksen verkkosivuille avautuu pian myös uudistettu esittely osaamispoluista.

Teksti: Marinella Ruutu

 

Sivis kouluttaa jäsenjärjestöjensä työntekijöitä ja muita toimijoita

Vuoden 2017 tullessa vähitellen päätökseensä on aika suunnata katseet jo seuraavaan kevääseen. Opintokeskus Sivis tarjoaa jälleen ensi keväänä jäsenjärjestöjensä työntekijöille ja muille toimijoille monipuolisia kouluttautumismahdollisuuksia. Seuraavat esimerkit ovat vain pieni siivu koulutuskattauksemme sisällöstä, joten kurssiesittelyymme kannattaa ehdottomasti tutustua. Tule mukaan oppimaan ja verkostoitumaan. Jäsenjärjestöjemme toimijat voivat osallistua koulutuksiin veloituksetta.

* Potkua koulutussuunnitteluun 15.1.–14.2.2018, Helsinki

Tässä koulutuksessa oppijat pääsevät heti kiinni konkreettiseen tekemiseen! Opintojakson aikana kukin osallistuja suunnittelee ja toteuttaa osaamislähtöisen koulutussuunnitelman. Opintojaksolla syvennytään osaamistavoitteisiin ja koulutussisällön mitoitukseen sekä opitaan valitsemaan sopivia koulutusmenetelmiä. Tutustu koulutusesittelyyn ja ilmoittaudu viimeistään 20.12.2017 Sivisverkossa.

* Yhdistys sosiaalisessa mediassa 22.–23.1.2018, Helsinki ja Oulu

Tule tutustumaan sosiaalisen median mahdollisuuksiin ja sovelluksiin yhdistystoiminnan tukena! Tällä opintojaksolla opit arvioimaan sosiaalisen median sovellusten soveltuvuutta oman yhdistyksesi tavoitteisiin ja suunnittelemaan sosiaalisen median kokonaisuuden organisaatiollesi. Ilmoittautuminen on auki 8.1. asti Sivisverkossa.

* Kirstunvartija 24.2.2018, Kuopio

Toimitko yhdistyksen taloudenhoitajana tai odottaako tämä vastuullinen tehtävä sinua? Kirstunvartija -opintojakso antaa valmiudet hoitaa yhdistyksen taloudenhoitajan tehtävää. Koulutuksen aikana  käydään läpi mm. yhdistyksen taloudenhoitoa säätelevät lait ja säädökset, budjetin ja tilinpäätöksen valmistelu sekä yhdistyksen verotuksen ja varainhankinnan kysymyksiä. Ilmoittautuminen kurssille päättyy 6.2. Sivisverkossa.