Tuokio-klubilla todettua: Eurooppa etsii yhteistä suuntaa
to 18. toukokuuta 2017 09.54.00
Eurooppa-päivänä 9.5. Espoo Ciné -elokuvafestivaalin yhteydessä pidetyllä Tuokio-klubilla puhuttiin Euroopan haasteista, mutta viesti oli toiveikas: vaikka nationalismi ja tarve yhteisöjen rajaamiselle on nostanut päätään, eurooppalainen identiteetti on vahvistunut. Itse asiassa jopa eurooppalaisten syvälle juurtunut tunne omaan kansaan kuulumisesta yhdistää eri kansallisuuksia, analysoi dosentti, Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma.
– Kun liikutaan enemmän ja ollaan enemmän vuorovaikutuksessa, sekä yhteenkuuluvuus että ilkeät nationalismin piirteet voivat korostua.
Keskustelun jälkeen upean keikan Rom Ensemblensä kanssa esittäneen Elena Mindrun mielestä ihmiset Euroopassa haluavat oppia toisiltaan ja toisistaan ja tietää lisää muiden maiden kulttuureista.
Mindru on esiintynyt ja opiskellut ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Parhaillaan hän valmistelee Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tohtoriopiskelijana jo toista International Jazz Voice -konferenssia lokakuulle. Mindru hämmästelee, kuinka vähän ihmiset uskovat äänestämisen voimaan kaduilla protestoinnin sijaan.
– Esimerkiksi Romaniassa ihmiset kokevat, että EU:ssa tehdään päätöksiä liian yleisellä tasolla eikä oteta paikallisia ominaispiirteitä huomioon.
Aunesluoma ja Mindru olivat keskustelussa yhtä mieltä halusta ja tarpeesta tuntea ja ymmärtää. 1900-luvun lopun poliittista ja taloushistoriaa sekä viime aikojenkin tapahtumia tutkinut Aunesluoma näkee populistien kannattajien olevan tyytymättömiä siihen, etteivät poliitikot puhu asioista ymmärrettävästi – ja jos puhuvatkin, he eivät kuuntele. Politiikan kieli on liian monimutkaista ja abstraktia, joten suoremmat vaikuttamistavat kiehtovat.
Kuilua politiikan ja kansan kielten välillä voi kaventaa järjestötoiminnalla ja kansalaisten aktiivisuudella laajemminkin.
Kansalaisyhteiskunta on teemana seuraavalla Tuokio-klubilla, joka järjestetään Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä. Helsingin Rautatientorilla 27.5. klo 11 alkavan tilaisuuden aluksi Siviksen kullttuurisuunnittelija Oskari Mänttäri haastattelee Emma-ehdokkaaksikin yltäneen Viitasen Piia -yhtyeen keulahahmoa Piia Viitasta. Keskustelun jälkeen lavalla kuullaan tietysti myös Viitasen Piian hurmaavaa luomufolkia – ei siis kannata missata tätä.
Teksti: Teemu Palkki
Kuva: Jarmo Siira