SivisNYT
Julkaisija Opintokeskus Sivis. Päätoimittaja Marita Salo.
Pääkirjoitus: Kansainvälinen kansalaisuus
Kansainvälisyys on globalisaation muuttamassa maailmassa entistä suuremmassa roolissa. Useimmat järjestöt toimivat ja edistävät keskeisiä asioitaan kansainvälisissä verkostoissa.
Asiantuntija avaa: Kansainvälisyys tekee hyvää järjestötyössä
Vanhan kliseen mukaan matkailu avartaa. Kansainvälinen yhteistyö on matka, jonka varrelta löytyy uusia näkökulmia, intomielisiä kumppaneita sekä vaikuttamisen edelläkävijöinä kulkevia verkostoja.
Videoita, kanoja ja kansainvälistä ymmärrystä
YK-liiton ja 4H:n kansainväliset hankkeet ruokkivat monikulttuurista vuorovaikutusta, vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa, tuovat lisätuloa perheille ja mahdollistavat koulutusta.
Kokemusten laari täyttyy huimasti kansainvälisissä verkostoissa
Kysyimme Siviksen kokeneilta hankeosaajilta, millaisissa kansainvälisissä verkostoissa he ovat olleet vaikuttamassa ja minkälaista virtaa nämä kokemukset ovat tuoneet heidän omaan asiantuntijan työhönsä.
Virtaa järjestötoimintaan kansainvälisistä hankkeista
Kansainväliset hankkeet ovat järjestöille arvokkaita lisäresursseja, ja niistä voi saada työkaluja hyvien menetelmien kehittämiseen ja hyvien käytäntöjen jakamiseen.
Järjestöjen tulevaisuus on nyt – kaikkialla Euroopassa
Futur3-hanke lähestyy loppuaan, ja SivisNYT avaa hankkeen tuloksia ja kumppaneiden kokemuksia hanketyöstä. Hankkeen loppuseminaarissa 31.5. voit kuulla lisää järjestöjen tulevaisuustyöstä ja siitä, mitä järjestötyöntekijän tulee osata tulevaisuudessa
Järjestötoimija, opi tunnistamaan perustaitosi
Mitä sinä olet oppinut vapaaehtoistoiminnassa? Taikoja-hanke kerää tietoa järjestötoiminnassa oppimistasi taidoista!
Näppärä ideapaketti auttaa kutsumaan maahanmuuttajia mukaan järjestösi toimintaan
Viime vuoden lopulla yhdentoista opintokeskuksen yhteisessä hankkeessa tuotettu Uudet suomalaiset mukaan yhdistyksiin -ideapaketti innostaa järjestöosaajia kansainvälistymään täällä koti-Suomessa.
Saammeko esitellä: Viestinnän uudet kasvot
Siviksen viestintätehtävissä on aloittanut kaksi aivan upouutta kasvoa, viestintäasiantuntija Marinella Ruutu ja viestintäharjoittelija Teemu Palkki. Keitä he ovat ja mistä he tulevat?
Tuokio-klubi Espoo Cinéssä: Euroopan haasteita Eurooppa-päivänä
Ennen Elena Mindrun & Rom Ensemblen keikkaa on tarjolla mielenkiintoista keskustelua Euroopan haasteista.
SivisNYT-lukijakysely: järjestöjä kiinnostavat hyvät käytännöt, työhyvinvointi ja asiantuntijanäkökulma
Mittavan muodonmuutoksen kokeneen SivisNYTin lukijoilta kysyttiin helmikuussa palautetta. Näin te vastasitte!
Tule rohkeasti hankkimaan kokemusta mobiilivideoiden tekemisestä
Video on loistava ilmaisukeino, mutta myös viestintätapa. Opintokeskus Siviksen toteuttamassa mobiilivideokoulutuksessa 11.5. klo 12–16 tutustutaan tarkemmin tähän tärkeään taitoon.