Saammeko esitellä: koulutuspäällikkö Susanna Plathan

ke 15. maaliskuuta 2017 09.53.00

news picture

Iloisin ja innokkain mielin kerromme, että Sivikseen on nimitetty uusi koulutuspäällikkö 15.3. Koulutuspäällikön tehtävänä on koulutustoiminnan kehittäminen ja siihen liittyvä esimiestyö. Työ sisältää pedagogisen asiantuntijuuden ja ohjauspalveluiden kehittämisen sekä koulutustarjonnan kehittämisen strategian mukaisesti. Koulutuspäällikkö toimii johtoryhmän jäsenenä.

Susanna Plathan siirtyi yliopistomaailmasta vapaan sivistystyön pariin lokakuussa 2009. Koulutussuunnittelijaksi silloiseen OK-opintokeskukseen palkattu Susanna tuli pääasiallisesti suunnittelemaan ja toteuttamaan sosiaalisen median koulutuksia. Työnsarka alkoi silloin selvittämällä miten järjestökentällä käytettiin somea. Kartoitus paljasti, että järjestöissä mentiin uusien kanavien kanssa hyvin eri vaiheissa ja tarve koulutukselle oli ilmeinen. Niinpä Susanna ryhtyi valmistelemaan koulutuksia ja kattavaa seminaaria teemaan liittyen. Koulutuspäällikön mieleeni on myös jäänyt, että ennen virallista aloituspäiväänsä hän osallistui sähköiseen opintorekisteriin liittyvään hankekokoukseen, silloin lähinnä kuunteluoppilaana.

Susannankin perehdytyksestä aikoinaan vastannut edellinen koulutuspäällikkö Ahti Valke jäi eläkkeelle maaliskuussa 2016. Silloin Susannasta tuli Siviksen toinen apulaisrehtori ja myöhemmin lokakuussa virkaa tekevä koulutuspäällikkö. Nyt hänet on rekrytointiprosessin kautta valittu Siviksen uudeksi koulutuspäälliköksi. Mutta millainen on Susannan mielestä hyvä koulutuspäällikkö?

– Koulutuspäällikkö hahmottaa ja hallitsee koko koulutuskokonaisuuden ja pystyy ohjaamaan asiantuntijoita parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Hienointa työssä on asiakaskuntamme eli järjestökenttä. Elinikäinen oppiminen, aktiivinen kansalaisuus ja tarttuva innokkuus yhteisen hyvän toteuttamiseksi motivoivat myös minua.  Siviksen rooli vapaan sivistystyön oppilaitoksena on ainutlaatuinen mahdollisuus tukea järjestöjä. Järjestökentältä tulee hienosti esiin aito halu oppia uutta ja se kannustaa omassakin työssä, kiittelee Susanna.

Siviksen ja sen jäsenjärjestöjen tulevaisuudesta puhuttaessa Susannan katse kääntyy luonnollisesti Sivisverkkoon. Koulutuspäällikkömme on ollut tiiviisti mukana kehittämässä järjestelmää ja työ on kantanut hedelmää, meille kaikille. Ympyrä on sulkeutunut: ollaan tultu todella pitkälle ensimmäisestä sähköisen opintorekisterin suunnitelupalaverista uuden laajan järjestelmän onnistuneeseen käyttöönottoon.

– Sivisverkko tarjoaa uusia työkaluja osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen. Järjestöissä toimivilla ihmisillä on valtava määrä arvokasta osaamista, jonka voi nyt tehdä näkyväksi järjestelmämme avulla, Susanna summaa.

Vapaa-ajallaan Susanna on innokas matkailija. Jos hän ei ole matkalla, hän ainakin kartoittaa seuraavia kohteita ja suunnittelee tulevia reissuja. En siis malta olla kysymättä millainen matka Sivis olisi.

- Sivis olisi matka maailman ympäri uusia tuulia haistellen, uusiin kulttuureihin tutustuen ja kaikesta oppien. Myös kotiinpaluun vaihe olisi merkityksellinen: kaikki kokemukset mukaamme kerättyämme ammentaisimme niistä uutta täällä kotona. Ja tälle matkalle ovat tervetulleita ihan kaikki, kutsuu Siviksen koulutuspäällikkö Susanna Plathan.


Teksti: Sanni Roinevirta

Kuva: Jarmo Siira

Susanna Plathan

  • Koulutuspäällikkö
  • Työskentelee: Siviksen Helsingin toimistossa
  • Kotipaikka: Espoo
  • Perhe: mies ja kaksi lasta
  • Harrastuksia: matkojen suunnittelu ja matkailu, kuntoilu