Oletko oppinut perustaitoja vapaaehtoistyössä? Vastaa kyselyyn!
to 16. helmikuuta 2017 13.25.00
Vapaaehtoistoiminnassa opitaan erilaisia asioita tiimityöstä tietotekniikkaan. TAIKOJA-hankkeessa selvitetään erityisesti perustaitojen eli luku-, numero- ja tietoteknisten taitojen oppimista vapaaehtoistyössä. Kyselyssä kartoitetaan erilaisten taitojen oppimista ja hyödyntämistä. Toivomme mahdollisimman monen vapaaehtoisen vastaavan kyselyyn ja kertovan oppimiskokemuksistaan!
Kyselyyn vastaaminen kestää noin 15 minuuttia ja vastausaikaa on maaliskuun loppuun asti. Vastaaminen tapahtuu nimettömästi ja vastauksia hyödynnetään julkaisuissa sekä järjestöjen ja oppilaitosten koulutus- ja hanketoiminnan kehittämisessä. Kysymykset eivät ole pakollisia, eli kysymykseen ei ole pakko vastata, jos esimerkiksi omaan tilanteeseen sopivaa vaihtoehtoa ei löydy.
Kerro perustaitojen oppimisesta meille, me haluamme kuulla kokemuksistasi! Kyselyä saa myös vapaasti jakaa eteenpäin.
Vastaa kyselyyn täällä.
Kyselyn toteuttaa TAIKOJA-hanke. Se toimii koordinoivana hankkeena opetus ja kulttuuriministeriön Taito-ohjelmaan valituille hankkeille. Ohjelma keskittyy aikuisväestön ICT-, numero- ja lukutaidon kehittämiseen esimerkiksi niiden väestöryhmien keskuudessa, jotka ovat tauon jälkeen palaamassa takaisin työelämään. Yhteyshenkilön toimii Opintokeskus Siviksen asiantuntija Marion Fields, johon voi ottaa yhteyttä siihen liittyvissä kysymyksissä (marion.fields [@] ok-sivis.fi). Kyselyn tuloksista ja jatkosta lisää blogissamme!