SivisNYT

Julkaisija Opintokeskus Sivis. Päätoimittaja Marita Salo. ISSN 1798-1379

12.12.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Toisenlainen, muunlainen, eri, toinen, vieras

Elämme Siviksessä muutosten keskellä. Uutta, Siviksen toimintaa seuraavat viisi vuotta ohjaavaa strategiaa valmisteltiin pitkään ja hartaasti, kuten keskustoimistomme muuttoakin. Pitkä odotus on nyt päättymässä, ja myös uudet tilat voivat symboloida uudenlaisia ajatuksia ja toimintatapoja..

12.12.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Muutama sana muutoksesta

Muutos on laaja ja mielenkiintoinen aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka mitä ja useasta eri näkökulmasta. Miten sinä reagoit kun kuulet sanan muutos? Jos olet tyytyväinen omaan reaktioosi, niin se kannattaa pitää, säilyttää tai antaa olla juuri tuollaisena. Jos taas reaktiosi aiheuttaa sinulle jotain epämieluisaa, niin voit laajentamalla hieman näkökulmaa muuttaa sitä.

12.12.2017 Elämää järjestöissä

Uusi strategia tuo lisää asiantuntija-apua järjestöille

Opintokeskus Siviksen tavoitteita ja toimintaa kirkastettiin. Järjestöille uudistus näkyy entistä läheisempänä asiantuntijapalveluna ja osaamisen tunnistamisen kehittymisenä.

12.12.2017 Hankekuulumisia

Sivis tukee Digipolku töihin -hankkeella maahanmuuttajien työllistymistä

Digipolku töihin -hanke on sykkinyt sykähdyttävällä tahdilla koko syksyn. Vauhdikas toimintakausi huipentui 16 vapaaehtoisen maahanmuuttajan kouluttamiseen vertaisohjaajiksi.

12.12.2017 Elämää järjestöissä

Hei, olemme muuttaneet

Siviksen uusi Helsingin toimisto sijaitsee uljaissa maisemissa aivan Pitkäsillanrannan tuntumassa. Tervetuloa kylään!

12.12.2017 Saammeko esitellä

Koulutussihteeri Heli Nieminen: ”On aika sanoa näkemiin ja kiitos”

Koulutussihteeri Heli Nieminen on saanut kurkistaa työssään Opintokeskus Siviksessä viidelle eri vuosikymmenelle. 42-vuotisen uran aikana myös Helin titteli on vaihtunut viisi kertaa, ja hän on kokenut huiman muutoksen käsin tekemisestä työskentely-ympäristön teknistymiseen. Pian Helin kalenterista saavat enemmän tilaa läheiset ja rakkaat harrastukset.

12.12.2017 Tapahtumat

Siviksen 75-vuotisjuhlavuodessa näkyvät jäsenjärjestöt

Vuosi 2018 on Opintokeskus Siviksen juhlavuosi. Opintokeskusta ylläpitävä Opintotoiminnan Keskusliitto täyttää 75 vuotta. Siviksen ja opintokerhotoiminnan historia ulottuu yli 100 vuoden taakse, mutta nykymuodossaan liitto perustettiin 1943.

12.12.2017 Tapahtumat

Tulevaisuuden näkymiä loskan keskeltä

Seuraava suuri muutos, joka on jo käynnissä, on robotisaatio ja tekoälyn arkipäiväistyminen. Ikävä kyllä teknologian edistyminen aiheuttaa usein vastarintaa ja huolestumista, paitsi tietenkin nuorissa.

12.12.2017 Koulutukset

Opintokeskus Sivis kouluttaa – kevään 2018 koulutukset tarjoavat koulutus-, järjestö- ja digiosaamispolkujen helmiä

Vielä ennen vuoden loppua kannattaa tutustua Opintokeskus Siviksen kevään 2018 koulutuksiin, sillä muutamille kursseille ilmoittaudutaan jo tämän vuoden puolella. Siviksen koulutukset on jaettu koulutusosaamisen, järjestöosaamisen ja sosiaalisen median osaamispolkuihin. Osaamispolut ovat opintopisteytettyjä koulutuskokonaisuuksia, joiden kautta järjestötoimijoilla on mahdollisuus päivittää osaamistaan monella eri saralla.

12.12.2017 Tapahtumat

Siviksen joulukalenteri kuljettaa kohti joulua

Arkihuolesi kaikki heitä – ja virittäydy joulutunnelmaan Siviksen digijoulukalenterin avulla.

07.11.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kulttuuria eri vuosikymmenillä ja tulevaisuudessa

Siviksen rooli on viimeisten kymmenen vuoden aikana muovautunut entistä voimakkaammin järjestöjen oppilaitokseksi, jonka tehtävänä on tukea ja ohjata monipuolisesti jäsenjärjestöjen koulutusta ja sen kehittämistä. Mitä kulttuuritoiminnan tulisi olla muuttuneessa organisaatiossamme, jotta se tavoittaisi myös jäsenjärjestöjemme edustajat?

07.11.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Vaikuta harkitusti tapahtumilla

Tapahtuman suunnittelu alkaa tarpeen määrittelystä: miksi järjestetään, mitä halutaan viestittää ja miten tapahtuma sopii osaksi organisaation laajempaa toimintakokonaisuutta. Kun tarpeesta on päästy yhteisymmärrykseen, voidaan syventyä tapahtuman keskeisimmän sisällön ideointiin.

07.11.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Maisemia taskulampun valossa, konsertti kierrätysmyymälässä ja muita elämyksiä

Kurkistus taaksepäin Opintokeskus Siviksen kulttuuritarjontaan saa hymyn huulille: leikkiviä jazz-muusikoita, lasten lempihahmo Tuttiritari ja liikenteen seassa taiteilevia näyttelijöitä. Kaikkea tätä ja paljon muuta on nähty, kuultu ja koettu viimeisten 17 vuoden aikana.

07.11.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Vaikuttava esiintyjäkaarti hyvästelee Tuokio-klubin

Viimeisellä Tuokio-klubilla nähdään useita eri esiintyjiä vaihtuvissa kokoonpanoissa. Tutustu illan muihin esiintyjiin ja tule fiilistelemään paikan päälle.

07.11.2017 Elämää järjestöissä

Karjalaista kulttuuria opitaan ja vaalitaan ylisukupolvisesti

Leikkejä, loruja, tanssia, perinneruokia ja -pukuja ilolla ja ylpeydellä toteutettuna. Näistä aineksista rakentuvat Karjalaisen Nuorisoliiton toiminnan kulmakivet, joita vaalitaan, elävöitetään ja tuunataan tähän päivään kansantanssi-, ruokaperinne-, tuunaus- ja ompelukoulutuksissa sekä lukuisissa kulttuuritapahtumissa.

07.11.2017 Koulutukset

Koulutuskalenteri tuo potkua Siviksen koulutusmarkkinointiin

Siviksen koulutusten vetovoima on osoitettu taas tänä syksynä. Koska Sivis haluaa vahvistaa edelleen koulutustensa saavutettavuutta ja tavoittavuutta, se lanseeraa oman, Opintokeskuksen jäsenjärjestöjä ja muita sidosryhmiä palvelevan koulutuskalenterin.

07.11.2017 Hankekuulumisia

FutVol vie vapaaehtoistyön tulevaisuuteen

Tulevaisuusnäkökulma on yllättävän heikosti esillä järjestöjen strategisessa suunnittelussa. Uusi FutVol-hanke keskittyy erityisesti vapaaehtoistoimijoiden tulevaisuustarpeisiin. Hankkeen seuraava etappi on tammikuun 2018 loppuun mennessä tapahtuva osaamismäärittely.

07.11.2017 Tapahtumat

Sote-lainsäädäntö haastaa yritykset ja järjestöt

SoteNavi-hankkeen seminaarissa kuullaan, miten sote-lainsäädäntö vaikuttaa organisaatioiden arkeen. Keskustelua alustaa muun muassa Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

07.11.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Uusi taloussuunnittelijamme Lilja Verma

Siviksen joukko sai vahvistusta, kun taloussuunnittelija Lilja Verma aloitti työt lokakuussa. Vahvan taloushallinnon osaamisen lisäksi Liljalla on kokemusta yhdistystoiminnasta. Liljan syksyä vauhdittaa uuden työn lisäksi myös uusi harrastus.

07.11.2017 Elämää järjestöissä

Onnittelemme: Sotilaskotiliiton Pia Ojalalle myönnettiin ensimmäinen Sivisverkon pääkäyttäjän osaamismerkki

Sotilaskotiliitto panostaa vahvasti työntekijöidensä ja vapaaehtoistensa kouluttamiseen. Liitto on ollut muun muassa mukana kehittämässä järjestöjen yhteisiä digitaalisia osaamismerkkejä. Perinteikkään järjestön uudistumiskyvystä kertoo myös järjestösihteeri Pia Ojalan ansaitsema ensimmäinen Sivisverkon pääkäyttäjä -osaamismerkki.

07.11.2017 Tapahtumat

47 yötä jouluun on

Opintokeskus Siviksen digijoulukalenteri ilahduttaa tänäkin vuonna aina ensimmäisestä adventista jouluaattoon saakka. Luukuista paljastuu muun muassa askarteluvinkkejä, huumorilla höystettyjä uutiskatsauksia sekä Siviksen hanke- ja yhteistyökumppaneiden ideoimia jouluyllätyksiä.

07.11.2017 Tapahtumat

TAIKOJA-koordinaatiohanke järjestää tapahtumia vielä marras-joulukuussa

Vaikka vuosi 2017 etenee kohti loppuaan, vielä on aikaa oppia uusia taitoja. TAIKOJA-hankkeen marraskuun koulutuspäivässä perehdytään vertaisoppimisen menetelmiin ja joulukuun webinaarissa sukelletaan perustaito-osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteisiin.

12.10.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Tietosuojaton vaiko lainsuojaton

Euroopan Unionin uusi tietosuojadirektiivi tulee voimaan vuoden 2018 alussa. Suomen omaa kansallista asetusta ollaan juuri valmistelemassa. Järjestöille ja yhdistyksille uusi tilanne tuottaa entistäkin suurempia vaatimuksia tietojen keräämisessä ja käsittelyssä.

12.10.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Tiedot suojaan – arkipäivän turva netissä

Paras suoja omille tiedoille on tietoinen päätös olla jakamatta niitä. Sama pätee myös omaa työnantajaa tai yhdistystä koskeviin asioihin. Tärkeintä on siis itse päättää, mistä haluaa puhua sosiaalisessa mediassa ja internetissä yleisesti.

12.10.2017 Elämää järjestöissä

Tietosuoja-asetus edellyttää huolellisuutta ja tarkkaa toimintatapaa henkilötietojen käsittelyssä

Tietosuoja-asetus koskee henkilötietoja ja niiden käsittelyä. Asetuksella halutaan parantaa yksilön suojaa. Tietosuoja-asetuksen piiriin kuuluvia henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, osoite, puhelinnumero, laitetunniste ja IP-osoite. 

12.10.2017 Hankekuulumisia

Digitaidot haltuun vertaisryhmässä

Digipolku töihin on Opintokeskus Siviksen ESR-rahoitteinen valtakunnallinen hanke, joka toteutetaan vuosina 2017 - 2019 yhdessä Seinäjoen Koulutuskuntayhtymän kanssa. Hankkeen tavoitteena on edistää maahanmuuttajien digitaitoja, keskittyen erityisesti ammatillisessa koulutuksessa ja työelämässä vaadittaviin digitaalisiin taitoihin.

12.10.2017 Tapahtumat

Seminaarikutsu: Aikuiskoulutuskentän digitaaliset Open Badges -osaamismerkit esillä 24.11. Vilnassa

Tervetuloa Nordplus Open badges in Folkbildning -hankkeen järjestämään seminaariin, jonka aiheena on elinikäisen oppimisen parissa työskentelevien aikuiskouluttajien osaamisen tunnustaminen digitaalisilla osaamismerkeillä.

12.10.2017 Elämää järjestöissä

Sintra yhdistää ihmiset ja tiedon

Opintokeskus Siviksessä uskottiin, että uusi intra vahvistaisi yhteisöllisyyttä, tehostaisi sisäistä viestintää ja helpottaisi tiedon jakamista ja saamista. Kuinka kävi: toteutuivatko toiveet ja miten Sintra on mullistanut työteon kulttuuria tässä järjestöjen oppilaitoksessa?

12.10.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Asiantuntija Riitta Tervasmäki

Asiantuntija Riitta Tervasmäki on todellinen asiantuntija – yli 30-vuotinen työura Siviksessä on tuonut syvällistä näkemystä järjestötoiminnasta ja järjestöllisestä koulutuksesta. Vuosien varrella työn tekemisen tavat ja työtehtävät ovat muuttuneet eivätkä vähiten digitalisaation takia. Mutta yksi asia on säilynyt tärkeänä läpi vuosien: verkostoituminen.

12.10.2017 Koulutukset

Sivis kouluttaa: Hae Siviksen kurssilta vinkit kohti vakuuttavaa vaikuttamista

Miten vaikuttamistyötä voisi tehdä järjestössä tai yhdistyksessä niin menestyksekkäästi, että sillä olisi todellista voimaa saada ihmiset liikkeelle?

12.10.2017 Tapahtumat

Sivis toteuttaa: Järjestöviestijöiden verkostotapaaminen tiistaina 31.10. – teemana järjestöbrändi ja sen vahvistaminen

Tervetuloa verkostoitumaan ja nauttimaan toisten viestijöiden seurasta Opintokeskus Siviksen järjestöviestijöiden aamupäivään tiistaina 31.10. klo 9–11.

12.10.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Globaali tietoturva aiheena Tuokio-klubilla

Tenho Restobarissa kuullaan Tuokion verran instrumentaalimusiikkia ja puhetta globaalista tietoturvasta.

13.09.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Koulutuksen ja osaamisen johtamisella järjestön toimintaan lisää vaikuttavuutta

Muutamien viime vuosien aikana kansalaisjärjestöt ovat heränneet huomaamaan koulutuksen merkityksen toimintansa kehittämisessä ja strategisten tavoitteidensa saavuttamisessa myös viestinnällisessä mielessä.

13.09.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Kehittämispäivät tarjosivat kiitosta ja kehittämisideoita Sivisverkolle

Terveisiä keskusjärjestöjen pääkäyttäjille järjestetystä Sivisverkko-seminaarista! Pääkäyttäjät kokevat Sivisverkolla olevan paljon vaikuttavuutta järjestön koko koulutustoimintaan.

13.09.2017 Sivisverkko

Koulutukset, todistukset ja palautteet parin klikkauksen päässä

Sivisverkko ryhdistää koulutuksen lisäksi järjestön koko toimintaa. Järjestelmä ei ole pelkkä koulutuksen kokonaissuunnittelun apuväline, vaan parhaimmillaan järjestöjen strategisen suunnittelun ja kehittämisen työkalu.

13.09.2017 Koulutukset

Osaaminen esiin digitaalisilla osaamismerkeillä

Digitaalisten osaamismerkkien kautta voidaan tunnistaa järjestöissä kartutettua työelämän kannalta hyödyllistä osaamista ja kannustaa järjestön henkilöstöä kehittämään itseään.

13.09.2017 Hankekuulumisia

SoteNavi on kuin kompassi ja kartta keskellä sosiaali- ja terveydenhuollon rakennemuutosta

Muutosvalmiushanke SoteNavin kumppanit pohtivat ja ratkaisevat moniammatillisesti sote-uudistuksen esille nostamia kysymyksiä. Sivis tuo hankkeessa esille erityisesti järjestöjen ääntä sekä edistää työhyvinvointiin liittyvää kehittämistyötä.

13.09.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Uusi viestintäharjoittelija Anni Pasuri

Uusi viestintäharjoittelijamme, kirjallisuuden opiskelija Anni Pasuri aloitti elokuun puolessa välissä Siviksessä. Anni päätyi hakemaan harjoittelupaikkaa Siviksestä, koska järjestöviestintä kiinnosti.

13.09.2017 Koulutukset

Syksyn koulutuksista jokaiselle jotakin

Opintokeskus Siviksen syksyn 2017 monipuolinen koulutustarjonta on nyt ulottuvillasi. Tänä syksynä voit päivittää osaamistasi esimerkiksi kouluttajataidoissa, osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa tai hakea tuoretta tietoa erilaisista vaikuttamisen kanavista, tekniikoista ja viestinnästä.

13.09.2017 Koulutukset

MUISTUTUS! Webinaari digitaalisista perustaidoista ja niiden kehittämisestä

Työelämän ja opiskelukulttuurin kehittyessä myös osaamistarpeet muuttuvat. Digipolku töihin -hankkeen webinaari on tarkoitettu kaikille digitaalisten taitojen kehittämisestä ja ohjaamisesta kiinnostuneille.

13.09.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Syyskuun Tuokio-klubilla rouheaa musiikkia ja ajankohtaista keskustelua

Tuokio-klubin kulttuuritarjonnasta saadaan tällä kertaa nauttia 30. kertaa järjestettävillä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla perjantaina 22.9. klo 21.00.

21.08.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Ilman yhteistyötä, kumppanuuksia ja verkostoja ei ole mitään

Jokaisen kansalaisen, joka jotakin osaa, tulee voida saada se näkyviin kokeakseen osallisuutta ja kehittääkseen sitä edelleen sekä yksilönä että osana yhteiskuntaa. Nyt on erityisen yhteistyön paikka julkisen opetushallinnon ja kansalaisjärjestöjen kesken.

21.08.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Verkosto on vastaus moneen kysymykseen

Hanketyyppinen kehittämis- ja kokeilutyö on usein kestoltaan niin rajoitettu, ettei sen kuluessa ehdi hankkia syvällistä asiantuntemusta kaikesta tarpeellisesta. Siksi monen osaajan kimppa on järkevä tapa työskennellä.

21.08.2017 Elämää järjestöissä

Tartu verkostoon, jos haluat vaikuttaa

Yhdessä saa enemmän aikaan ja taloudellisemmin kuin yksin.

21.08.2017 Hankekuulumisia

Kukaan ei pärjää järjestötyössä yksin

Työ kolmannella sektorilla on hyvin vaativaa: toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja toimenkuvat laaja-alaisia. Kukaan ei jaksa tai pärjää järjestötyössä yksin, vaan sen onnistumisen edellytyksenä on toimiva yhteistyö.

21.08.2017 Hankekuulumisia

Somen käyttö palvelee useaa hanketavoitetta samanaikaisesti

Sosiaalinen media on varsin mainio väline verkostojen ja erilaisten kontaktien löytämiseen ja ylläpitämiseen.

21.08.2017 Hankekuulumisia

Aikuisten perustaitoja kehittäville hankkeille on tarjolla rahoitusta

Opetus- ja kulttuuriministeriön TAITO-ohjelmassa on hankehaku meneillään. Nyt etsitään uusia ESR-hankkeita tukemaan heikot perustaidot (luku-, numero sekä tieto- ja viestintätekniset perustaidot) omaavien aikuisten työssä tai koulutuksessa pysymistä tai niihin pääsemistä.

21.08.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Kaksinverroin uutta asiantuntijuutta

Syyskauden alussa Sivis saa vahvistusta uusista työntekijöistä, kun asiantuntijan tehtävissä aloittavat Kirsi Ahonen ja Virpi Markkanen. Kummallakin on taustaa Siviksen jäsenjärjestöissä.

21.08.2017 Koulutukset

Yhdistystoiminta lähtee lentoon, kun muistat kaksi sanaa

Tiesitkö, että Opintokeskus Sivis tarjoaa Ryhdistä yhdistystä -koulutuspaketit ilmaiseksi jäsenjärjestöjensä käyttöön?

21.08.2017 Koulutukset

Kehitä järjestöosaamistasi Siviksen koulutuksissa

Siviksen koulutukset tarjoavat mahdollisuuden uuden oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen, ja toimivat samalla väylänä verkostoitumiseen.

21.08.2017 Hankekuulumisia

Tulossa: Digipolku töihin -hanke tarjoaa webinaarin digitaalisista taidoista

Työelämän ja opiskelukulttuurin kehittyessä myös osaamistarpeet muuttuvat. Tervetuloa perjantaina 6.10.2017 klo 9–11 webinaariin, jonka aiheina ovat työelämässä ja opiskelussa vaadittavat digitaaliset perustaidot sekä niiden osaamisen kehittäminen.

21.08.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Tuokio-klubi tähdittää kolmekymppistä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia

Opintokeskus Siviksen tuottama Tuokio-klubi saa pian kunnian vierailla kiistatta Suomen suurimmalla ja kauneimmalla elokuvafestivaalilla ” Rakkautta & Anarkiaa”, joka järjestetään jo 30. kertaa Helsingissä.

21.08.2017 Tapahtumat

Kenelle sinä myöntäisit ansiokkaan Vuoden vapaaehtoinen -tittelin?

Kansalaisareena ry etsii neljättä kertaa Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi henkilöä, joka on vapaaehtoistoiminnan pitkän linjan tekijä tai innostava tulokas.

21.08.2017 Tapahtumat

Lukutaitohaaste

YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään 8.9., juhlistetaan sitä yhdessä!

18.05.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Hyvää yritetään, mutta priimaa pukkaa

Tämä eteläpohjalainen vanha ”huuli” on muuttunut todeksi, kun järjestöt ovat paneutuneet koulutustensa laadun kehittämiseen. Koulutuksissa saavutetaan erityislaatuista huippuosaamista, koska järjestöissä on huimaa asiantuntijuutta, ja vapaaehtoisilla osallistujilla sydän intoa täynnä.

18.05.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Koulutuksen kehittäminen kuuluu kaikille

Koulutuksen laatu on yksi keino varmistaa, että järjestössä toimii motivoituneita ja osaavia toimijoita. Laatu ei synny kuitenkaan itsestään, vaan sen tavoittaminen vaatii sekä henkilöstön että vapaaehtoisten yhteistä panosta.

18.05.2017 Elämää järjestöissä

Opintopisteet nostavat koulutuksen laadun ja osaamisen esiin

Partio pisteytti lähes kaikki koulutuksensa Opintokeskus Siviksen avulla. Nyt partiotaidoista on yhä enemmän hyötyä sekä työelämässä että tutkinto-opiskelussa.

18.05.2017 Elämää järjestöissä

Sivisverkkoon mahtuvat kaikki koulutukset

Opintokeskus Sivis tarjoaa jäsenjärjestöilleen sähköisen alustan, Sivisverkon, koulutusten järjestämistä ja kehittämistä varten. Sivisverkko on kaikkien jäsenten käytettävissä omien pankkitunnusten kautta.

18.05.2017 Elämää järjestöissä

Laadukas toiminta säästää resursseja

Laatuasioiden ammattilainen Mia Valanne huokaa tyytyväisenä. Valanteen ja hänen kollegansa Hanna Alaniskan yhteisponnistuksena syntynyt laatuopas ja sitä tukeva, kevään aikana verkkoon luotu laatusivusto ovat nyt valmiit.

18.05.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Toimiston tehotiimi

Koulutussihteeriemme Heli Niemisen ja Tanja Malkin haastattelu alkaa iloisissa merkeissä. Kysymykseni siitä, kauanko he ovat olleet koulutussihteereinämme saa Helin purskahtamaan nauruun.

18.05.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Tuokio-klubilla todettua: Eurooppa etsii yhteistä suuntaa

Eurooppa-päivänä 9.5. Espoo Ciné -elokuvafestivaalin yhteydessä pidetyllä Tuokio-klubilla puhuttiin Euroopan haasteista, mutta viesti oli toiveikas: vaikka nationalismi ja tarve yhteisöjen rajaamiselle on nostanut päätään, eurooppalainen identiteetti on vahvistunut.

18.05.2017 Koulutukset

Sairaalavapaaehtoistoiminnalle halutaan luoda edellytykset levitä ympäri Suomen

Sairaalavapaaehtoistoiminnan koulutus- ja kehittämispäivät järjestetään nyt toista kertaa Joensuussa. Päivien tavoitteena on koota toimijaverkostoa, hahmotella yhteisiä toimintamalleja sekä herättää keskustelua edelleen ajankohtaisesta aiheesta.

18.05.2017 Koulutukset

Siviksen syksy: koulutusta mm. tietosuojasta ja toiminnallisista menetelmistä

Kevät kääntyy kesään, juhannukseen on enää runsas kuukausi ja viimeisten lomia edeltävien koulutusten myötä on hyvä miettiä jo syksyäkin. Siviksellä on tietysti silloinkin tarjolla monipuolista koulutusta.

20.04.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kansainvälinen kansalaisuus

Kansainvälisyys on globalisaation muuttamassa maailmassa entistä suuremmassa roolissa. Useimmat järjestöt toimivat ja edistävät keskeisiä asioitaan kansainvälisissä verkostoissa.

20.04.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Kansainvälisyys tekee hyvää järjestötyössä

Vanhan kliseen mukaan matkailu avartaa. Kansainvälinen yhteistyö on matka, jonka varrelta löytyy uusia näkökulmia, intomielisiä kumppaneita sekä vaikuttamisen edelläkävijöinä kulkevia verkostoja.

20.04.2017 Elämää järjestöissä

Videoita, kanoja ja kansainvälistä ymmärrystä

YK-liiton ja 4H:n kansainväliset hankkeet ruokkivat monikulttuurista vuorovaikutusta, vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa, tuovat lisätuloa perheille ja mahdollistavat koulutusta.

20.04.2017 Hankekuulumisia

Kokemusten laari täyttyy huimasti kansainvälisissä verkostoissa

Kysyimme Siviksen kokeneilta hankeosaajilta, millaisissa kansainvälisissä verkostoissa he ovat olleet vaikuttamassa ja minkälaista virtaa nämä kokemukset ovat tuoneet heidän omaan asiantuntijan työhönsä.

20.04.2017 Tapahtumat

Virtaa järjestötoimintaan kansainvälisistä hankkeista

Kansainväliset hankkeet ovat järjestöille arvokkaita lisäresursseja, ja niistä voi saada työkaluja hyvien menetelmien kehittämiseen ja hyvien käytäntöjen jakamiseen.

20.04.2017 Hankekuulumisia

Järjestöjen tulevaisuus on nyt – kaikkialla Euroopassa

Futur3-hanke lähestyy loppuaan, ja SivisNYT avaa hankkeen tuloksia ja kumppaneiden kokemuksia hanketyöstä. Hankkeen loppuseminaarissa 31.5. voit kuulla lisää järjestöjen tulevaisuustyöstä ja siitä, mitä järjestötyöntekijän tulee osata tulevaisuudessa

20.04.2017 Hankekuulumisia

Järjestötoimija, opi tunnistamaan perustaitosi

Mitä sinä olet oppinut vapaaehtoistoiminnassa? Taikoja-hanke kerää tietoa järjestötoiminnassa oppimistasi taidoista!

20.04.2017 Hankekuulumisia

Näppärä ideapaketti auttaa kutsumaan maahanmuuttajia mukaan järjestösi toimintaan

Viime vuoden lopulla yhdentoista opintokeskuksen yhteisessä hankkeessa tuotettu Uudet suomalaiset mukaan yhdistyksiin -ideapaketti innostaa järjestöosaajia kansainvälistymään täällä koti-Suomessa.

20.04.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Viestinnän uudet kasvot

Siviksen viestintätehtävissä on aloittanut kaksi aivan upouutta kasvoa, viestintäasiantuntija Marinella Ruutu ja viestintäharjoittelija Teemu Palkki. Keitä he ovat ja mistä he tulevat?

20.04.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Tuokio-klubi Espoo Cinéssä: Euroopan haasteita Eurooppa-päivänä

Ennen Elena Mindrun & Rom Ensemblen keikkaa on tarjolla mielenkiintoista keskustelua Euroopan haasteista.

20.04.2017 Elämää järjestöissä

SivisNYT-lukijakysely: järjestöjä kiinnostavat hyvät käytännöt, työhyvinvointi ja asiantuntijanäkökulma

Mittavan muodonmuutoksen kokeneen SivisNYTin lukijoilta kysyttiin helmikuussa palautetta. Näin te vastasitte!

20.04.2017 Koulutukset

Tule rohkeasti hankkimaan kokemusta mobiilivideoiden tekemisestä

Video on loistava ilmaisukeino, mutta myös viestintätapa. Opintokeskus Siviksen toteuttamassa mobiilivideokoulutuksessa 11.5. klo 12–16 tutustutaan tarkemmin tähän tärkeään taitoon.

15.03.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Elämämme diginä

Julkisuudessa käydään paljon keskustelua siitä, ovatko digitalisaation tuottamat toimintatavat uhka vai mahdollisuus. Keskustelu on siinä mielessä turhaa, että elämme jo keskellä digitalisaatiota ja ihan tavalliset ihmiset käyttävät sähköisiä välineitä monipuolisesti arjessaan. Kysymys on uudistumisen kulttuurista.

15.03.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Järjestötoimintaa rohkeasti videolle

Siviksen mediasuunnittelija Jarmo Siira kertoo vinkkinsä videoden tekemiseen - oli kyse sitten mobiilivideosta tai ammattilaiskalustolla kuvatusta materiaalista!

15.03.2017 Elämää järjestöissä

Järjestöt, ottakaa yhteinen digiloikka

Suomen Latu sähköisti kursseja, lehtiä ja palveluja. Kehittämiskonsultti kannustaa järjestöjä digitaaliseen yhteistyöhön.

15.03.2017 Elämää järjestöissä

Digiajan suurleiri Roihu sai somen liekkeihin

Heinäkuussa 2016 harva välttyi Suomen Partiolaisten suurleirin viestinnältä. Roihu oli ensimmäinen someajan leiri, jossa digitalisaation mahdollisuuksia hyödynnettiin täysillä.

15.03.2017 Tapahtumat

Osallistu.fi – Apua osallistumiseen ja vaikuttamiseen kunnassa

Huhtikuun alussa järjestetään kuntavaalit. Vaaleja edeltävät viikot ovat yhdistyksille hyvää aikaa nostaa keskusteluun yhdistyksen jäsenille tärkeitä asioita.

15.03.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: koulutuspäällikkö Susanna Plathan

Iloisin ja innokkain mielin kerromme, että Sivikseen on nimitetty uusi koulutuspäällikkö 15.3. Koulutuspäällikön tehtävänä on koulutustoiminnan kehittäminen ja siihen liittyvä esimiestyö.

15.03.2017 Hankekuulumisia

Digitaidot ovat modernin työelämän perustaitoja

Koulutuksessa ja työelämässä pärjääminen on vaikeaa, jos arjen digitaaliset palvelut eivät ole hallussa. Näihin haasteisiin pyritään vastaamaan Taito-ohjelman hankkeissa, joiden tavoitteena on kehittää malleja aikuisten perustaitojen parantamiseksi.

15.03.2017 Koulutukset

Jargonista järjestömeemeihin – Heidi Korvan vinkit vaikuttavaan hankeviestintään

Hankkeista viestiminen on perinteisesti ollut kuin virastojen tiedottamista. Kuivakkaa, formaalia ja takapainotteista. Nykyisessä informaatiotulvassa hankkeen tuloksista pitää viestiä kiinnostavasti ja kohderyhmälähtöisesti, jos haluaa oman äänensä kuuluviin.

15.03.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Tuokio-klubissa toteutettiin sananvapautta sanoin ja huuliharpuin –katso videokooste!

Vuoden ensimmäinen Tuokio-klubi nähtiin uudistuneella konseptilla 10.3. osana Tampereen elokuvajuhlia.

15.03.2017 KoulutuksetTapahtumat

Järjestöviestijöiden aamiaistapaamisessa 24.3. puhuttaa digitalisaatio

Ilmoittaudu mukaan ja osallistu tapaamiseen Helsingissä, Tampereella, Joensuussa, Turussa tai Oulussa!

15.03.2017 Koulutukset

Työhyvinvointi tulevaisuuden järjestöissä -seminaarin 13.6. ilmoittautuminen on auki!

Miten järjestötyöntekijöiden työhyvinvointia ja työssäjaksamista voi parantaa? Lähde mukaamme seminaariristeilylle ja poimi parhaat vinkit työhyvinvointiin.

15.03.2017 Koulutukset

Ilmoittaudu kevään koulutuksiin Sivisverkossa!

Valikoimasta löytyy monipuolisesti paitsi Sivisverkko-koulutuksia, myös mm. Koulutan, mutta miten, Luottamusjohdon foorumi, Turun seudun toiminnanjohtajien verkostotapaaminen, Mobiilivideo ja Startti kouluttajuuteen.

16.02.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Työn tekemisen muodot uudistuvat

Järjestötyö on muutoksessa monellakin tavalla.

16.02.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Intranet sisäisen viestinnän välineenä

Sisäisen viestinnällä on suuri merkitys järjestötyössä. Tulevana keväänä Siviksessä pyörähtää käyntiin intranetin uudistamisprojekti, jonka tavoitteena on muun muassa parantaa ryhmätyöskentelymahdollisuksia.

16.02.2017 Elämää järjestöissä

Uudet tavat ja digitalisaatio auttavat hiipuvaa järjestöä

Talkoot, myyjäiset ja sääntömääräiset syyskokoukset. Makkarat, mokkapalat ja rintamerkit. Tuttua peruskauraa monessa järjestössä. Perinteinen järjestötoiminta on kuitenkin osittain murroksessa. Monet pitkään toimineet järjestöt ovat huomanneet, että toimintatavat kaipaavat päivitystä jatkuvuuden takaamiseksi.

16.02.2017 Koulutukset

Uusi Lisää laatua koulutukseen - opas järjestön kouluttajalle on julkaistu!

Miten rakennetaan opiskelija- ja osaamislähtöinen koulutus? Miten määritellään osaamistavoitteet tai suunnitellaan mielekkäät opetus- ja arviointimenetelmät? Miten paljon oppimiselle tulisi varata aikaa? Järjestön kouluttaja, tutustu uuteen oppaaseemme!

16.02.2017 Hankekuulumisia

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä -verkkosivut avattu!

Järjestötyössä viihdytään paremmin, mutta myös uuvutaan useammin kuin yksityissektorilla. Miten järjestötyötä voisi kehittää niin, että kuormittavuus vähenee, mutta houkuttelevuus säilyy? Tätä selvitettiin Siviksen Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä -hankkeessa, ja tulokset on koottu hankkeen verkkosivuille.

16.02.2017 Tapahtumat

Some muuttuu maailman mukana

Muuttuvatko myös sinun työtapasi? Kurkkaa uudet järjestösome-trendit ja seuraa Siviksen kanavia!

16.02.2017 Koulutukset

Tukea kouluttamiseen Koulutusosaajan osaamismerkistä

Kirsi Ahonen sai marraskuussa 2016 Siviksen Koulutusosaajan osaamismerkin. Työkaluista on ollut iloa Ahosen työssä Suomen Luonnonsuojeluliiton koulutusten kehittämisen parissa.

16.02.2017 Saammeko esitellä

Saammeko esitellä: Tiia Herlevi

Jos toimistosihteerimme menisi lakkoon, olisimme onnettomina ilman kahvia ja vessapaperia.

16.02.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Taide ja sananvapaus ne yhteen sopii - vai sopiiko?

Taiteilijan vapaus Kiinassa on lähinnä näennäinen. Sen tietää huuliharppuvirtuoosi Jouko Kyhälä, sillä hän on Sväng-yhtyeineen kiertänyt Kiinassa jo kahdesti.

16.02.2017

Vastaa SivisNYT-palautekyselyyn - voita leffaliput!

Auta meitä kehittämään verkkolehteä entistä ehommaksi.

16.02.2017 Hankekuulumisia

Oletko oppinut perustaitoja vapaaehtoistyössä? Vastaa kyselyyn!

Vapaaehtoistoiminnassa opitaan erilaisia asioita tiimityöstä tietotekniikkaan, mutta TAIKOJA-hankkeessa kartoitetaan erityisesti perustaitojen eli luku-, numero- ja tietoteknisten taitojen oppimista vapaaehtoistyössä.

16.02.2017 Koulutukset

Edesauta omaa työhyvinvointiasi!

Osallistu verkkokurssille 13.3. - 7.5.2017.

16.02.2017 Koulutukset

Järjestötoiminnan kehittäminen -koulutuksia keväällä Jyväskylässä ja Joensuussa!

Kiertueen seuraavat etapit ovat Jyväskylä 7.3. ja Joensuu 6.4. Ilmoittaudu mukaan nyt ja varmista paikkasi koulutuksiin!

16.02.2017 Koulutukset

Luottamusjohdon seminaari 21.-22.4. Haikossa

Järjestön puheenjohtaja, tule kaksipäiväiseen seminaariin keskustelemaan strategisesta johtamisesta sekä johtamisen ja organisaatioiden muutoshaasteista digitalisoituvassa ja verkostoituvassa järjestömaailmassa!

16.01.2017 Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Yhdessä juhlavuoden merkeissä

Uudistumisen johtaminen on päivän sana. Myös Siviksessä uudistuminen on hurjassa vaiheessa.

16.01.2017 Asiantuntija avaa

Asiantuntija avaa: Uusi vuosi tuo paljon uutta Sivikseen

Tammikuu on kaikkialla uuden aloittamisen aikaa. Myös Siviksen toimistolla uusi vuosi muutoksineen otetaan vastaan innokkain ja odottavin mielin.

16.01.2017 Elämää järjestöissäSaammeko esitellä

Saammeko esitellä: Siviksellä neljä uutta jäsenjärjestöä

Neljä uutta järjestöä on liittynyt Opintokeskus Siviksen jäseniksi vuoden 2017 alusta. Tervetuloa Suomen Setlementtiliitto, Suomen Lentopelastusseura, ADHD-liitto ja Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas.

16.01.2017 Sivisverkko

Sivisverkko auttaa yhdistysviestijää

Järjestöjen ja yhdistysten koulutukset ovat vetovoimaisia. Monet yhdistykset käyttävät tiedotuskanavia luovasti ja monipuolisesti pienelläkin budjetilla. Silti uusiakin kanavia tarvitaan, eikä markkinointia oikein voi tehdä liikaa. Sivisverkko-tietojärjestelmämme tarjoaa koulutusten markkinointiin lisäkanavan.

16.01.2017 Tapahtumat

Järjestöviestijät kokoontuivat tarinoiden äärelle

Siviksen järjestöviestijöiden teematapaamisessa aiheena oli järjestökoulutusten markkinointi. Lue ProComin Laura Kaustisen vinkit koulutusmarkkinointiin!

16.01.2017 Saammeko esitellä

Saanko esittäytyä: Anna Holopainen

Siviksen viestintä on saanut harjoittelijasta uuden vahvistuksen.

16.01.2017 Kulttuuria, kulttuuria

Puhetta ja musiikkia sananvapaudesta Tampereella

Seuraava Tuokio-klubi järjestetään 10.3. klo 18-20 Tullikamarin Klubilla Tampereella. Klubille on vapaa pääsy.

16.01.2017 Hankekuulumisia

Pieniä mutta merkityksellisiä askelia monikulttuurisuuteen

Siviksen asiantuntijat olivat mukana työryhmässä, jossa pohdittiin keinoja ottaa maahanmuuttajat mukaan kantasuomalaisiin järjestöihin.

16.01.2017 Hankekuulumisia

Tee vapaaehtoistyössä hankittu osaaminen näkyväksi ilmaisella verkkotyökalulla

Vapaaehtoistoiminta näyttäytyy yhä useammin mahdollisuutena oppia uutta, ja sen myötä on kasvanut myös tarve tunnistaa ja sanoittaa osaamista.

16.01.2017 Hankekuulumisia

Vapaaehtoisten ohjaamisen hyvät käytännöt kartoitettiin – ota parhaat ideat omaan käyttöön

Vapaaehtoistominnan tulevaisuus näyttää digitaaliselta, ennustavat eurooppalaiset vapaaehtoistoiminnan ohjaajat ja asiantuntijat Opintokeskus Siviksen FUTUR3-kumppanit koordinoiman FUTUR3 -hankkeen benchmarking-raportissa.

16.01.2017 HankekuulumisiaTapahtumat

Pienten järjestöjen verkostotapaamiset vuonna 2017

Verkosto jatkaa toimintaansa, ja tapaamisiin voi ilmoittautua mukaan nyt. Verkostoa koordinoivat yhdessä Sivis ja SOSTE ry.

16.01.2017 Koulutukset

Tervetuloa kv-aamukahveille 24.1!

Haluaisiko järjestösi kehittää kv-toimintaansa? Mistä rahaa kansainvälisiin hankkeisiin? Tule kuulolle kv-aamukahveille, joihin voit osallistua ympäri Suomen!

16.01.2017 Koulutukset

Kehitä järjestösi toimintaa – koulutus Oulussa 7.2!

Kaipaatko ideoita ja näkökulmia asiakaslähtöiseen toimintaan tai osallistaviin menetelmiin kouluttamisessa?