Vertaisoppiminen saa aikaan sulosointuja

ke 28. syyskuuta 2016 11.00.00

Fai-fai-fai-fai-fai-faiiiii

Miina Meurmanin ääni nousee ja laskee ketterästi Naiskuoro Helmen äänenavauksessa. Rallattelu on tuttu aloituskuvio viikoittaisissa harjoituksissa.

Meurman on Naiskuoro Helmen taiteellinen johtaja. Laulukuoro puolestaan on hyvä esimerkki vertaisopintoryhmästä. Yhteisöllisessä ryhmässä sparrataan toinen toista, jaetaan onnistumisen kokemuksia ja opitaan uutta.

– Kuoronjohtajana etenen tsemppaamisen kautta. Yritän kitkeä pois sellaiset fiilikset, että me ei ikinä opita tätä. Ja äkkiä se voimaantuminen alkaa levitä kuorolaisten keskuudessa. Silloin epävarmuus muuttuu onnistumiseksi, Meurman kertoo.

Miina Meurman (edessä oikealla) on Naiskuoro Helmen taiteellinen johtaja. Kuva: Joona Raudaskoski

 

Kuorossa ryhmä kannustaa kehittymään

Vertaisoppimisella tarkoitetaan opintoryhmää, jossa opitaan yhdessä vertaisten kanssa. Opiskelu voi olla esimerkiksi tietojen lisäämistä, taitojen harjaannuttamista, osaamisen  kehittämistä tai toimintakyvyn ylläpitämistä yhdessä toisten kanssa.

Olennaista on kokemusten ja näkemysten jakaminen. Opiskeluaihe, tavoitteet ja aikataulu sovitaan yhdessä. Kaikki ryhmän jäsenet ovat  vastuussa ryhmän oppimisesta.

Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton, Sulasolin, toiminnanjohtaja Virpi Häyrinen pitää kuorolaulua matalan kynnyksen vertaisoppimisena.

– Töitä tehdään yhdessä, vieri vieressä, kuorokavereiden kanssa. Oppimistulokset myös näkyvät ja kuuluvat nopeasti, kun uusi

stemma opitaan tai vanha kappale sisäistetään entistäkin paremmin. Ilo onnistumisesta on välittömästi läsnä, tässä ja nyt, Häyrinen sanoo.

Naiskuoro Helmessä vertaisoppiminen saa lisäpontta ylimääräisistä kotiharjoituksista. Välillä kuorolaiset treenaavat omin päin jonkun kotona, jotta vaikeakin laulu saataisiin esityskuntoon.

– Se on vertaisoppimista parhaimmillaan, kun kuorolaiset tukevat toisiaan. Ja kyllä sen yleensä seuraavissa yhteistreeneissä huomaakin, että harjoiteltu on, Miina Meurman iloitsee.

Kuorolaulu on vertaisoppimista parhaimmillaan. Sen on huomannut myös Sulasolin toiminnanjohtaja Virpi Häyrinen esimerkiksi Naiskuoro fem@il singersin harjoituksissa. Kuva: Kari Oikkonen

 

Yhteisöllisyys on vertaisoppimisen tukijalka

Yhteisöllisyys ja erilaiset oppimisen näkökulmat kuuluvat olennaisesti vertaisoppimiseen. Se on huomattu esimerkiksi Espoon Mieslaulajat –kuorossa.

– On tärkeää kokea kuuluvansa samaan jengiin. Kaverille voi sanoa, jos hän laulaa pieleen, eikä kukaan loukkaannu, sanoo Pauli Ahvenainen.

Hän on laulanut Espoon Mieslaulajissa kymmenkunta vuotta. Kaiken kaikkiaan Ahvenaisella on 56 vuoden mieskuorolaulutausta. Hän on myös ollut Suomen Mieskuoroliiton toiminnanjohtajana.

Vaikka yhteisöllisyyttä arvostetaan, keskitytään Espoon Mieslaulajissa ennen kaikkea musiikkiin ja oppimiseen. Harjoituksissa ei turhia hölistä kuin korkeintaan kahvitauolla. Siksi kuulumisten vaihto jää vähemmälle.

– Tunnemme kyllä toisemme, mutta emme välttämättä tiedä esimerkiksi toistemme ammatteja. Eikä sillä ole merkitystäkään, Ahvenainen toteaa.

 

Vertaisopintoryhmien tuki on kuoroille tärkeä

Opintokeskus Sivis tukee vertaisopintoryhmiään myös taloudellisesti. Sulasolin mukaan tuki on monelle kuorolle tärkeä. Siitä on apua esimerkiksi harjoitustilan vuokrien, nuottikulujen ja kuoronjohtajan palkkion maksamisessa.

– Emme pidä listaa tai tilastoa siitä, mitkä kuorot tai pienryhmät toimivat vertaisopintoryhminä. Mutta sen tiedän, että tämä tukimuoto on äärimmäisen tärkeä kuoroille, joiden talous on hyvin tiukkaa, Sulasolin toiminnanjohtaja Virpi Häyrinen sanoo.

Sulasolin kuorot käyttivät vertaisopintotunteja viime vuonna yhteensä 13 063 tuntia.

Pauli Ahvenainen Espoon Mieslaulajista toivoo, että myös nelihenkiset kvartettiryhmät pääsisivät vertaisopintoryhmiksi.

– Kvarteteilla on kuitenkin erittäin suuri merkitys kuoron tason nostamisessa. Nelihenkisessä kokoonpanossa jokainen on tärkeä ääni ja joutuu harjoittelemaan tosissaan.

 

Teksti: Tia Yliskylä

 

Pauli Ahvenaisella on 56 vuoden mieskuorolaulutausta.

 

 

FAKTA 1

Vertaisopintoryhmä voi saada tukea
Vertaisopintoryhmässä opitaan yhdessä vertaisten kanssa.
Opiskelu voi olla tietojen lisäämistä, taitojen harjaannuttamista, osaamisen kehittämistä tai toimintakyvyn ylläpitämistä yhdessä toisten kanssa.
Olennaista on kokemusten ja näkemysten jakaminen. Opiskeluaihe, tavoitteet ja aikataulu sovitaan yhdessä. Kaikki ryhmän jäsenet ovat vastuussa ryhmän oppimisesta.
Vertaisoppimiseen kuuluu myös yhteisöllisyys ja erilaiset oppimisen näkökulmat.
Opintokeskus Sivis tukee jäsenjärjestöjensä ja niiden yhdistysten vertaisopintoryhmien toimintaa taloudellisesti.
Tukirahaa voi saada, jos opintoryhmä on osa rekisteröidyn yhdistyksen toimintaa ja opintoryhmän kulut on merkitty rekisteröidyn yhdistyksen kirjanpitoon, ryhmässä on vähintään viisi 15-vuotiasta jäsentä, ryhmä tekee suunnitelman opiskelukauden alussa ja opiskelee vähintään 10 tuntia kalenterivuoden aikana.

 

FAKTA 2

Viisi prosenttia suomalaisista laulaa rivissä
Singing Europe –tutkimuksen mukaan noin 5 prosenttia suomalaisista laulaa kuorossa.
Kuorojen määrästä ei ole virallista tilastoa.
Suomen Laulajain ja Soittajain liittoon, Sulasoliin, kuuluu lähes 350 kuoroa ja orkesteria. Henkilöjäseniä on noin 12 000.
Tutkimusten mukaan kuorolaulu edistää hyvinvointia ja terveyttä. THL:n mukaan kuorolaulu lisää subjektiivisesti koettua terveyttä ja hyvinvointia sekä parantaa elämänlaatua etenkin ikääntyneillä ihmisillä.