SivisNYT
Julkaisija Opintokeskus Sivis. Päätoimittaja Marita Salo.
Pääkirjoitus: Työn merkitykselliseksi kokeminen on tärkeää
Työhyvinvointi on ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä asia. Se koskettaa meitä jokaista työtä tekevää ihmistä.

Asiantuntija avaa: Mitä kuuluu järjestötyöpaikoille
Järjestötyössä viihtyvät ne, joille järjestötyö sopii, kuulee usein sanottavan. Vähemmän kuitenkin pysähdytään miettimään, mikä järjestötyötyölle on oikeastaan tyypillistä.
Keskustelutaidot ja työhyvinvointi lisääntyivät Parkinson-liitossa
Kun viestintäassistentti Päivi Niemen idealamppu syttyy, hän kirjoittaa aiheen heti viikkopalaverin asialistalle. Näin uudesta ideasta päästään keskustelemaan nopeasti.
Päämääränä järjestöjen työhyvinvointi
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä -hankkeessa eletään kiireistä aikaa. Hankkeen puitteissa on järjestetty kuluvana vuonna verkostotapaamisia, seminaareja ja koulutusta sekä toteutettu kohdennettuja organisaatioprosesseja. Nyt on aika pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan hankkeen viimeaikaisia ja tulevia tapahtumia.
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestyössä -hankkeelle uudet verkkosivut
Hankkeessa työstetään parhaillaan verkkosivustoa, jonka on tarkoitus toimia järjestöjohdon apuvälineenä työhyvinvoinnin ja henkilöstön osaamisen kehittämisessä.
Työhyvinvoinnin kannalta olennaista on tukea ja kehittää kykyä kestää muutosta
Sivis ja SOSTE ry ovat yhdessä pohtineet työhyvinvoinnin nykytilaa ja siihen liittyviä tarpeita järjestöissä Osaaminen ja työhyvinvointi -hankkeen puitteissa. Järjestöjen hyvinvointi on hankkeen ohjausryhmän jäsen ja SOSTEn erityisasiantuntija Riittä Kittilän sydäntä aivan erityisen lähellä.
Stressaako?
Lue Hanna Pratschin vinkit oman työssä kuormittumisen ehkäisyyn
Siviksen vuoden 2017 koulutustarjonta
Tutustu tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan Sivisverkossa!
Edut jäsenjärjestöille
Vuonna 2017 etuja tarjolla mm. Hilton- ja Scadic-hotelleissa sekä Viking Linellä ja Tallink Siljalla.
Kokouskäytännöt tutuiksi verkossa
Suosittu Kokouskäytännöt-sivusto on uudistettu!
Uusi esite järjestöjen yhteisistä osaamismerkeistä verkossa
Lataa ja tulosta esite käyttöösi!

Vapaaehtoisten päivä näkyy somessa – seuraa ja osallistu!
3.12. juhlitaan jälleen kerran ympäri Suomea vapaaehtoisten tekemää hienoa työtä. Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä. Tänä vuonna Vapaaehtoisten päivän teemana on: Kun tukea tarvitaan, on vapaaehtoinen lähellä.
Pääkirjoitus: Järjestöissä opitaan ja osataan
Uskomaton määrä osaamista jää näkymättömien rajojen taakse piiloon. Vaikka osaaminen alkaa olla tutkintokoulutuksessa keskeistä - työelämästä puhumattakaan - ei järjestöissä ja vapaaehtoistoiminnassa kokemuksen ja koulutuksen jatkumona opittu ole tullut näkyväksi kuin satunnaisesti. Saavutettu osaaminen on voinut jäädä piiloon jopa osaajalta itseltään.
Asiantuntija avaa: Osaamismerkeillä järjestöosaaminen esille
Lotta Pakanen ja Minna Pesonen kertovat Siviksen osaamismerkkityöstä ja pohtivat osaamismerkkien hyötyjä sekä yksilöille että organisaatioille.
Osaamismerkit houkuttelivat uusia oppijoita
Sotilaskotiliitto ja Martat ottivat osaamismerkit käyttöön toissa vuonna. Viesti sähköisestä osaamisen tunnustamisesta on otettu vastaan myönteisesti. Osaamismerkkien näkyvyys on tuonut hyvää tullessaan.
Järjestöjen yhteiset osaamismerkit
Sivis on ollut mukana kansainvälisessä ja valtakunnallisessa osaamismerkkien kehittämistyössä vuodesta 2012 lähtien. Kehittämistyön aikana on luotu ja myönnetty osaamismerkkejä koulutuksista ja seminaareista. Mukana on ollut alusta pitäen myös ajatus siitä, että osaamismerkkejä voitaisiin luoda ja myöntää vapaaehtoistoiminnan ja luottamustoiminnan tueksi.
Paula Väliahosta ensimmäinen koulutusosaaja
Siviksen koulutuspolkuja suorittamalla Järjestöosaajat, Some-osaajat ja Koulutusosaajat voivat saada tunnustusta osaamiselleen kokonaisosaamismerkkien muodossa. Ensimmäinen kokonaisosaamismerkki myönnettiin tänä vuonna hyvinkääläiselle Paula Väliaholle.
Digitaalinen osaamismerkki-webinaarisarjan tallenteet nähtävissä
Opintokeskus Sivis toteutti kolmiosaisen webinaarisarjan digitaalisista osaamismerkeistä.
Osaamismerkeillä järjestöosaaminen esiin -työpaja 16.11.
Ilmoittaudu 2.11. mennessä!
Saammeko esitellä: Lotta Pakanen
Asiantuntija palasi hoitovapaalta muuttuneeseen organisaatioon.

Liisa Leskinen suuntaa Siviksestä tanssilavoille
Tammikuun 4.päivän aamuna vuonna 1982 Liisa Leskinen käveli lumituiskussa ensimmäistä kertaa uuteen työpaikkaansa. Helsingin toimisto sijaitsi tuolloin Pohjoisella Rautatiekadulla. Liisaa ensimmäinen työpäivä jännitti eikä hän oikein edes uskonut sitä edes todeksi. Hän kuvailee itseään araksi ja ujoksi. Paljon on ehtinyt tuon aamun jälkeen tapahtua ja Liisa muuttua 34 vuoden aikana.
Järjestöelämän sanastoa
Verkkosivuillemme on ilmestynyt toivotut Järjestöelämän sanastot suomi-ruotsi-suomi sekä suomi-englanti-suomi.
100 vuotta järjestötoimintaa Suomessa -seminaari 15.12.
Ilmoittaudu mukaan 17.11. mennessä!
Hankintalaki ja järjestöt
Osallistu koulutukseen Helsingissä 23.11. klo 10-12 tai tule mukaan verkossa!
Järjestöviestijöiden aamiaistapaaminen 9.11.
Ensimmäisen tapaamisen teemana järjestökoulutusten markkinointi.

Pääkirjoitus: Vertaisoppiminen valmistaa järjestötoimintaan
Siviksellä oli ilo palkita viime perjantaina 23.9. Helli Suomisen rahaston stipendillä erinomaisia vertaisopintoryhmiä. Tämä upea toiminta, joka valmistelee osallistujia järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön tuo meillekin näkyviin sen monipuolisen kirjon, jota oma toimintamme tukee.
Helli Suomisen stipendeillä palkittiin vertaisoppimisessa ansioituneita
Perjantaina 23.9. Siviksessä juhlistettiin vertaisopintoryhmätoimintaa jakamalla vuosittaiset Helli Suomisen stipendit.
Asiantuntija avaa: Kohtaaminen on mahdollisuus oppimiseen – näkökulmia vertaisoppimiseen
Lea Lihavainen pohtii vertaisoppimisen merkitystä niin yksilölle kuin yhteisöllekin.
Vertaisoppiminen saa aikaan sulosointuja
Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton, Sulasolin, kuoroissa voimaannutaan yhdessä ja epävarmuus muuttuu onnistumiseksi.
Maahanmuuttajat mukaan yhdistystoimintaan – Ilmassa aitoa innostusta!
Turussa järjestettiin 21.9. "Opintokeskusten järjestöt muutoksessa – ohjaamismenetelmiä järjestöjen käyttöön" -hankeen puitteissa koulutustilaisuus.
Saammeko esitellä: Annamari Lilius
Uusi taloussuunnittelijamme löysi Sivikseen kuunnellen itseään.
Tuokio-klubin Liikemiehet löivän kaiken leikiksi
Tämän syksyisen kiertueen teemana oli leikki. Pilke silmäkulmassa Liikemiehet hyppäsivät lavalle Tampereella, Helsingissä, Vaasassa, Oulussa, Kuopiossa ja Turussa.
Asiantuntija avaa: Inhimillistä elämää tietojärjestelmässä
Apulaisrehtori, asiantuntija Susanna Plathan raottaa Sivisverkon mystisyyden verhoa ja kertoo mistä on kyse.
Sivisverkko tuo mukanaan paljon uutta
Viestintä- ja innovointipäällikkö Anne Ilvonen kertoo miten Sivisverkko helpottaa järjestökoulutusta suunnittelevan elämää.
Syksyn 2016 Sivisverkko-koulutukset
Sivisverkko tulee, oletko valmis? Jotta juuri sinä ja sinun organisaatiosi saisi mahdollisimman paljon hyötyä irti Sivisverkosta, järjestämme syksyn aikana useita koulutuksia eri kohderyhmien mukaan. Tule mukaan ja opi Sivisverkon salat!
Laadukas koulutus markkinoi itse itsensä
Suomen Uusperheiden Liiton koulutus tuo psykodraaman osaksi oppimista.
Tuokio-klubin Liikemiehet nousevat lavalle syyskuussa
Konsertteja järjestetään kuudella eri paikkakunnalla. Tule mukaan!
Saammeko esitellä: Kati Virtanen
Kun taloussuunnittelijasta tuli viestintäsihteeri.
Vertaisohjaaja, oletko vertaisosaaja?
Sivis on yhdessä järjestöjen kanssa kehittänyt uuden vertaisosaajan osaamismerkin.
Kouluttaudu kohtaamaan muutosta
Opintokeskus Sivis on mukana yhdentoista opintokeskuksen yhteisessä hankkeessa "Opintokeskusten järjestöt muutoksessa – ohjaamismenetelmiä järjestöjen käyttöön"
Stressi pois järjestötyöstä -seminaari 28.10. Helsingissä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä -hanke tarjoaa seminaarin aiheesta työstressi järjestöissä.
Pääkirjoitus: Opintokeskus Sivis tulee –mikä muuttuu?
Loistava aatehistoria ei riitä tulevaisuuden Euroopalle, se ei riitä myöskään Opintokeskus Sivikselle, mutta siltä pohjalta on hyvä suunnata tulevaisuuteen. Arvot säilyvät ja niitä tulee kirkastaa. Tekemisen tavat myös sivistyksen ja koulutuksen maailmassa ovat uuden edessä.
Koulutusta valtakunnallisten järjestöjen luottamusjohdolle 27.–28.5.2016
Luottamusjohdon seminaari tarjoaa valtakunnallisten järjestöjen hallituksen jäsenille ainutlaatuisen mahdollisuuden oman osaamisen kartuttamiseen, verkostoitumiseen ja virkistäytymiseen keväisen Aulangon upeissa maisemissa.
Saammeko esitellä: kirjanpitäjä Maarit Karjalainen
Työharjoittelijasta kirjanpitäjäksi. Se on lyhyesti Maarit Karjalaisen tarina Opintokeskus Siviksessä.
Opintokeskus Sivis on koulutuksen asiantuntija
Opintokeskus Sivis on järjestökoulutuksen ja koulutuksen laadun asiantuntija. Näin linjaavat tulevaisuutta Opintokeskus Siviksen toiminnanjohtaja Marja Anitta Pehkonen, Opintokeskus Siviksen hallituksen puheenjohtaja Milla Kalliomaa sekä varapuheenjohtaja Timo Ruoko.
Kiitos ja kumarrus, Ahti Valke
Eläkkeelle jäävä Opintokeskus Siviksen koulutuspäällikkö aikoo oppia hengittämään paremmin.
Jäsenjärjestöt kiittävät: Opintokeskus Sivis pitää ajan tasalla
Opintokeskus Siviksen jäseniin kuuluu 69 valtakunnallista keskusjärjestöä. Kysyimme neljältä jäsenjärjestöltä, mitä Opintokeskus Sivis merkitsee.