Järjestöosaamisen digitaaliset osaamismerkit

Järjestö- ja yhdistystoiminnassa syntyy monenlaista osaamista niin vapaaehtoisille, luottamustoimijoille kuin palkatuille työntekijöillekin. Järjestöissä ja yhdistyksissä voi hankkia sellaista osaamista, jota työelämässä tarvitsee, mutta jota tutkinnot eivät tuota. Osaamismerkkien avulla osaamiseen voidaan liittää omia todisteita ja osaamiselle voidaan pyytää suositteluja ja vahvistuksia muilta. Ottamalla osaamismerkit käyttöön jokainen järjestö voi tunnistaa ja tunnistaa omassa toiminnassaan syntyvää osaamista ja samalla tehdä näkyväksi järjestö- ja yhdistystoimintaa oppimisympäristönä. Tämä edesauttaa järjestöissä hankitun osaamisen tunnistamista yhteiskunnassa osana jatkuvaa ja elinikäistä oppimista sekä helpottaa osaamisen validointia niin oppilaitoksissa kuin työelämässä. 

Seuraavat järjestöosaamisen liittyvät osaamismerkkikokonaisuudet ovat järjestöjen käytettävissä:

1) Järjestöosaamisen merkkikokonaisuus 

Kokonaisuus tunnistaa ja tunnustaa järjestötoiminnan kautta hankittua osaamista. Kokonaisuus on suunnattu erityisesti järjestöjen työntekijöille ja haettavissa on sekä toteuttaja- että kehittäjätasoisia merkkejä. Osaamismerkit koskevat yhdistyksen roolia yhteiskunnassa, yhdistyshallintoa, yhdistyksen johtamista ja yhdistysviestintää. Kun kaikki saman tason merkit on kerätty, saa automaattisesti kyseisen tason kokonaisosaamismerkin. Osaamismerkkien myöntäjänä toimii Sivis ja järjestöjen toimijat voivat hakea merkkejä itselleen erillisellä hakemuksella. Hakemuksessa kysytään mitä tietty järjestöosaaminen pitää sisällään ja miten se näkyy käytännössä, missä ja miten osaaminen on hankittu ja miten osaamista voisi kehittää. Halutessaan osaamismerkin hakija voi lisätä tekstiin linkin, jonka takana on todisteita hänen osaamisestaan. Tutustu järjestöosaamisen merkkikokonaisuuteen!

2) Vapaaehtoistoiminnan merkkikokonaisuus 

Kokonaisuus tunnistaa ja tunnustaa erilaisissa luottamustoimissa ja vapaaehtoistehtävissä syntyvää osaamista. Merkkikokonaisuuteen kuuluvat yhdistyksen puheenjohtajan, sihteerin, taloudenhoitajan ja viestintävastaavan osaamismerkit. Lisäksi mukana on osaamismerkki tapahtuman järjestäjälle ja vertaisosaajalle. Järjestö voi itse päättää voiko merkkejä hakea hakemuksella ja/tai myöntääkö järjestä itse osaamismerkkejä kunnianosoituksena ja kiitoksena jäsenilleen esimerkillisestä tehtävän hoidosta. Edellytys sille, että järjestö voi sovitusti muokata osaamismerkkien osaamiskriteereitä ja myöntää osaamismerkkejä on, että järjestöllä on käytössään Basic-tasoinen OBF-lisenssi. Lisätietoja vapaaehtoistoiminnan osaamismerkeistä 

3) Työelämätaitojen merkkikokonaisuus 

Järjestöissä syntyy uniikkia työelämän kannalta arvokasta osaamista. Merkkikokonaisuuden osaamismerkeillä voi tunnistaa ja tunnustaa osaamista, joka liittyy organisointiin, itsenäiseen työskentelyyn, yhteistyöhön, oppimiskykyyn, luovuuteen, monikulttuurisuuteen, viestintään ja digiosaamiseen. Edellytys sille, että järjestö voi myöntää työelämäntaitojen osaamismerkkejä on, että järjestöllä on käytössään Basic-tasoinen OBF-lisenssi. Lisätietoja työelämätaitojen osaamismerkeistä 

Sivis tarjoaa jäsenjärjestöilleen tukea ja ohjausta valmiiden merkkikokonaisuuksien käyttöönotossa sekä apua kun järjestö haluaa lähteä rakentamaan oman osaamismerkkikokonaisuuden tai luoda yksittäisiä osaamismerkkejä. Lue lisää osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta ja osaamismerkeistä.  

Yhteyshenkilö Opintokeskus Siviksessä

Annika Tahvanainen-Jaatinen

asiantuntija

Koulutuksen ja järjestötoiminnan kehittäminen, aluetyö Varsinais-Suomi ja Satakunta

Puh. 040 717 7019

Lähetä sähköpostia