Sivis tukee jäsenjärjestöjä Erätauon hyödyntämisessä

Erätauko on tapa käynnistää ja käydä rakentavaa keskustelua sekä mahdollisuus pysähtyä ja pohtia asioita rauhassa eri näkökulmista. Dialogin keskiössä on jonkin tietyn asian tai ilmiön merkitys, jota tarkastellaan keskustelun osallistujien kokemuspuheen kautta. Menetelmää voi käyttää aina, kun tarvitaan aiheen laajempaa ymmärrystä tai erilaisten ihmisten tasavertaista kohtaamista – esimerkiksi osana yhteistyön rakentamista, päätöksenteon valmistelua, organisaation tai toiminnan kehittämistä. Järjestösi kannattaa ottaa Erätauko omaksi!

Kouluttaudu järjestösi Erätauko-dialogin ohjaajaksi ja liity vertaisverkostoon

Sivis järjestää tasaisin väliajoin Erätauko-dialogin ohjaajakoulutuksia Helsingissä, Joensuussa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Koulutukset koostuvat aloituswebinaarista ja lähikoulutuspäivästä. Webinaarissa tutustutaan dialogisuuden ja Erätauko-toimintamallin perusteisiin. Lähipäivänä perehdytään tarkemmin dialogin ohjaukseen ja Erätauko-dialogin toteutuksen suunnitteluun. Osallistujat pääsevät muun muassa kokeilemaan Erätauko-keskusteluun osallistumista ja tekevät lyhyitä ohjausharjoituksia. Erätaukoon voit tutustua katsomalla Siviksen keväällä 2020 järjestettyjen Erätauko tutuksi ja Erätaukoa etänä -webinaarien tallenteet.

Pidämme yhteyttä kouluttamiimme Erätauko-dialogin ohjaajiin pari kertaa vuodessa uutiskirjeillä, joissa kerromme ajankohtaisista Erätaukoon liittyvistä asioista. Lisäksi kouluttamamme Erätauko-ohjaajat voivat liittyä Erätauko-säätiön ylläpitämään laajempaan vertaisverkostoon, jolla on ajoittaisia tapaamisia ja aktiivinen Facebook-ryhmä.

Tutustu Erätaukoon osallistumalla Erätauko-keskusteluun

Sivis tarjoaa järjestöjen ja yhdistysten edustajille mahdollisuuksia osallistua Siviksen asiantuntijoiden ohjaamiin Erätauko-keskusteluihin järjestö- ja yhdistyskenttää koskevista asioista tai ilmiöistä. Keskustelut tarjoavat tilaisuuden pysähtyä keskustelemaan muiden järjestö- ja yhdistysedustajien kanssa kokemuksista sekä mahdollistavat niin vertaisoppimisen kuin myös vertaistuen antamisen ja saamisen.

Viimeksi Sivis haastoi jäsenjärjestönsä ja kouluttamansa Erätauko-dialogin ohjaajat järjestämään poikkeusajan dialogeja keväällä 2020 sekä järjesti itse neljä poikkeusajan dialogia koronan vaikutuksista järjestö- ja yhdistyselämään. Joulukuussa 2020 luvassa on osallistuminen Erätauko-säätiön koordinoimaan Erätauko-viikkoon 1.–7.12.

Kaipaatko lisätietoja Erätauosta?

Sitran kehittämän Erätauko-menetelmän jatkokehittämisestä ja sen käytön laajentamisesta vastaa Erätauko-säätiö yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Sivis on osa tätä verkostoa. Erätauko-säätiön sivulta löydät lisätietoa Erätauosta sekä tukimateriaalit Erätauko-keskustelun järjestämiseksi. Siviksen asiantuntijat neuvovat mielellään Erätaukoon ja Etätaukoon liittyvissä asioissa – ota yhteyttä meihin!

Erätauko.fi -sivuilta voit tulostaa tai tilata ohjaajan kortit, joista löydät apua esimerkiksi keskustelun virittämiseen, syventämiseen ja pulmatilanteiden ratkaisuun. Kukin ohjaaja valitsee kuitenkin omat, itselle ja tilanteeseen parhaiten sopivat tavat keskustelutilanteen rakentamiselle. 

Tutustu Siviksen koulutuskalenteriin!

Yhteyshenkilöt Opintokeskus Siviksessä

Marion Fields

asiantuntija

Hankkeet, koulutuksen ja järjestötoiminnan kehittäminen, osaamisen tunnistaminen, aluetyö Uusimaa.

Puh. 040 350 4500

Lähetä sähköpostia

Annika Tahvanainen-Jaatinen

asiantuntija

Koulutuksen ja järjestötoiminnan kehittäminen, aluetyö Varsinais-Suomi ja Satakunta.

Puh. 040 717 7019

Lähetä sähköpostia