Palautekeskustelu

Palautekeskustelu on usein käytetty menetelmä oppimisen arvioimisessa, ja järjestökoulutuksessa hyvin suosittu menetelmä arviointipalautteen saamiseen ja vastaanottamiseen. Palautetta annetaan usein hyvinkin epämuodollisesti, mutta sen antamisen ja vastaanottamisen taito on tärkeä osa arvioivan työotteen opiskelua. Aina ei edes tiedosteta, että kyse on oikeastaan arvioimisesta. Palautekeskustelu voidaan dokumentoida, jolloin siihen voidaan palata. Tärkeää on etsiä yhteinen ymmärrys käsiteltävänä olevasta asiasta.

 

Mitä?

Palautekeskustelussa annetaan palautetta joko yksin tai ryhmässä. Järjestökoulutuksessa palautetta voivat antaa esim. kouluttajat opiskelijoille heidän edistymisestään, osallistujat kouluttajille koulutuksen kehittämisen pohjaksi, kouluttajat järjestön koulutusvastaaville jne.

Palautekeskustelu voi olla hyvinkin epämuodollinen tapahtuma. Palautetta tulisi pääosin antaa kannustamiseksi, mutta sen avulla voidaan myös kerätä tietoa järjestön kehittämistä varten. Paljon riippuu ilmapiiristä ja palautteen antajan ja vastaanottajan kyvystä käydä palautekeskustelua. Palautekeskustelun viesti ja sisältö nojaavat pitkälti palautteen antajan arvostuksiin. Siksi keskustelu on tarkoitettu tulkittavaksi eikä otettavaksi sellaisenaan. Tämän takia yhteisymmärryksen etsiminen olennaisista kysymyksistä on myös tärkeää.

 

Miten?

Palautteen tulee olla dialogi, joka mahdollistaa myös vastaanottajan osallistumisen. Palautetta annetaan mieluiten kysymällä, joskaan kyllä/ei -kysymykset harvoin tekevät tilanteesta hedelmällisen. Kysyjän tulee käyttää ymmärrettävää kieltä sekä malttaa olla johdattelematta vastaanottajaa tai vastaamatta hänen puolestaan.

Keskustelussa voidaan etsiä yhdessä vastauksia esim. seuraaviin kysymyksiin: Mitä tehtiin? Mikä onnistui? Missä on vielä kehitettävää? Keskustelussa on yleensä kyseessä tavoitteiden ja tulosten keskinäinen vertailu. Koska ryhmässä oppiminen on erityisesti järjestötoiminnassa tärkeää, palautekeskusteluja voidaan käydä myös ryhmissä.

Vaikka oppijan toiminnassa onkin usein jotain korjattavaa ja kehitettävää, kriittinen palaute lannistaa hänet helposti. Usein palautetta suositellaankin annettavaksi ns. hampurilaistekniikan avulla. Siinä korjaava palaute ikään kuin ”leivotaan” positiivisen palautteen sisään (positiivinen-kriittinen-positiivinen), että vastaanottajalle jää lopuksi halua jatkaa oppimista ja itsensä kehittämistä.

Palautteen tarkoituksena on tukea oppijaa, jolloin tapa, jolla palautetta annetaan, on tärkeä osa prosessia. Esimerkiksi negatiivista palautetta ei tulisi antaa julkisesti — varsinkin vapaaehtoistoiminnassa koettu nöyryytys ajaa vapaaehtoisen helposti pois. Arvioinnin ja sen pohjalta annettavan palautteen tulisi koskea nykyhetkeä ja oppijan käyttäytymistä. Persoonaan kohdistuvaa arvostelua tulisi välttää ja palautteen antajan pitäisi kuvailla tapahtunutta mahdollisimman tarkasti ilman omien arvostuksien mukaan tuomaa tulkintaa siitä.

Samoin arvioinnin tulee olla rehellistä ja johdonmukaista. Sen tulee myös olla realistista ja suhteessa esimerkiksi tehtyyn virheeseen ja suhteutettu vastaanottajan lähtö- ja tavoitetasoon. Kukaan ei ole seppä syntyessään. 

 

Palaute ja havainnointi

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen sekä niistä tehtävät johtopäätökset vaativat järjestössä ja muuallakin kykyä tehdä havaintoja. Epämuodollisten keskustelujen tulosten systemaattinen kirjaaminen esim. muistikirjaan voi jälleen auttaa, vaikka tällä menetelmällä ei kovin objektiivista tietoa saataisikaan.

 

Hyötyjä ja ongelmia

Palautekeskustelutaidon harjoittaminen on siinä mielessä hyvä asia, että tämä menetelmä on laajalti käytössä ja sen avulla voidaan saada paljon hyödyllistä tietoa ilman, että vapaaehtoiset kokevat nuutuvansa arviointitehtävänsä alle. Menetelmä soveltuu myös autenttisen arvioinnin yhteyteen.

Ongelmana palautekeskustelujen käytöstä on saatavan tiedon tulkinnallisuus. Jos toimitaan vain yhden ihmisen tulkinnan varassa, tieto saattaa vääristyä. Esim. kehittämistehtävien etsimisessä tällainenkin tieto on hyvästä, mutta kaikissa tilanteissa sitä ei voida käyttää sellaisenaan. (Spiik 2008Tie vie 2008, Aalto 2002.)