TAIKOJA II koordinoi

TAIKOJA II -hanke oli käynnissä marraskuusta 2018 heinäkuuhun 2021. Se koordinoi Taito-ohjelmassa mukana olevia hankkeita ja jatkaa Taikoja-koordinaatiohankkeessa tehtyä työtä. Taito-ohjelma on osa opetus- ja kulttuuriministeriön ESR-toimenpidekokonaisuutta nimeltään Osuvaa osaamista.

Taito-ohjelmassa keskitytään aikuisväestön perustaitojen (numero-, luku- ja ICT-taidot) kehittämiseen sekä pysyvien koulutusratkaisujen toteuttamiseen. Ohjelmasta myönnettävän hankerahoituksen avulla kehitetään ja vahvistetaan koulutuksesta koulutukseen tai työelämään siirtymistä tukevia menetelmiä ja palveluita sekä parannetaan erityistyhmien perustaitoja, koulutusvaihtoehtoja ja koulutuksessa aliedustettujen ryhmien koulutukseen osallistumista. 

TAIKOJA II -koordinointihanke auttoi Taito-ohjelmasta rahoitettavia yksittäisiä hankkeita verkostoitumaan keskenään ja oppimaan toinen toisiltaan. Koordinaatiohanke teki tutkimusta hankkeiden käsittelemistä teemoista, tuki hankkeita arvioinnissa ja tulosten levittämisessä sekä piti yllä keskustelua aikuisten perustaitojen merkityksestä. Opintokeskus Siviksen roolina oli erityisesti vastata hankkeen viestinnästä ja osallistua hankkeiden tueksi toteutettavan verkostotyön ja koulutusten suunnitteluun.                   

TAIKOJA II-hanketta toteuttivat Tampereen yliopisto (päävastuu), Opintokeskus Sivis ja Turun ammattikorkeakoulu

Yhteyshenkilöt muissa oppilaitoksissa: 

Mika Sihvonen, Tampereen yliopisto, mika.sihvonen [at] tuni.fi 
Ritva Hyttinen, Turun ammattikorkeakoulu, ritva.hyttinen [at] turkuamk.fi 

Lisätiedot: 
TAIKOJA II blogi
TAIKOJA II:n toteuttama perustaitotesti
Taito-hankkeissa tuotettuja koulutusmalleja

TAIKOJA II SivisNYTissä:
SivisNYT 10/2020: Perustaitotesti havainnollistaa arjen luku-, numero- ja digitaitoja
SivisNYT 11/2018: Perustaidot paremmiksi
 

Yhteyshenkilöt Opintokeskus Siviksessä

Eeva Jeronen

asiantuntija

Koulutuksen ja järjestötoiminnan kehittäminen, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, Osaamiskeskus Kentauri

Puh. 040 717 7015

Lähetä sähköpostia

Carolina Rebhan

viestintäasiantuntija

Puh. 040 717 7021

Lähetä sähköpostia